Persimonhillo on hyvää paahtoleivän päällä. Sitä voi myös käyttää kakkujen täytteenä. Persimonihillo maustaa hienosti myös jogurtti- tai jäätelöannoksen.
Syksyn marjat, hedelmät ja vihannekset ovat valmiita ja on hyvä hetki keitellä hillot tulevaa talvea varten. Itsetehdyissä hilloissa on parasta se, että ne voi tehdä juuri niistä marjoista ja hedelmistä kuin itse haluaa. Samalla pystyy säätämään vaikkapa sokerin määrää pienemmäksi. Sok…
Vaniljalta vivahtava raparperihillo aateloi kesän jälkiruokaherkut. Tarjoa hillosokerilla makeutettu raparperihillo jäätelön tai lettujen kanssa.
Omenahillolla täytät kakut, kääretortut, leivokset, läyty ja vohvelit. Maustat puurot, jogurtin ja rahkan. Omenahillo on monikäyttöinen herkku.
Syksyn marjat, hedelmät ja vihannekset ovat valmiita ja on hyvä hetki keitellä hillot tulevaa talvea varten. Itsetehdyissä hilloissa on parasta se, että ne voi tehdä juuri niistä marjoista ja hedelmistä kuin itse haluaa. Samalla pystyy säätämään vaikkapa sokerin määrää pienemmäksi. Sok…
Lakattoman lakkahillo keitetään porkkanoista ja karviaisista! Herkun hienous piilee siinä, että hillo maistuu erehdyttävästi lakalta. Katso resepti!
Sain ystävältäni Lauralta herkullisen kuuloisen raparperisiirapin ohjeen, jota halusin kokeilla HETI. Mielestäni sosiaalisen median parhaita puolia on juurikin tämä. Kokemusten, hyväksi havaittujen ideoiden ja ajatusten nopea vaihtaminen. Vaikka facebookki ja blogit eivät sosiaalista kanssakäymistä kokonaan korvaakkaan, niin niiden kautta viestintä on monipuolistunut. Voin kysyä hyviä reseptejä iän ikuisten tilalle ja muutamassa tunnissa pääni pyörii inspiraatiosta. […]
Ihanaa syksyistä sunnuntaita. Sikäli mikäli vesisateesta ja tuulesta nyt voi jotain ihanaa repiä. Toisaalta jos kovin positiivisesti yrittää ajatella niin luontohan tykkää sateesta. Saadaan varmaan vielä hyvä sienisato ja puolukat pulskistuvat. Pulskistuvatko ne vielä? Nm. tietämätön kysyy. Hommahan on niin, että kyseinen ilma sai minut pitkin hampain jättämään saariviikonlopun väliin. Kätevä päätti uhmata keliä ja lähti puuhommiin. Niitäkin on tehtävä, jotta palju lämpiää vielä ensi vuonnakin. Saamieni väliaikaraporttien mukaan – Ei se keli nyt sitten niin kamala ollutkaan, joten nyt vähän harmittaa. Samoin sanoin nou-nou muutamalle tosi kivalle tapahtumalle perjantailta, kun olin ensin niin varma saareen lähdöstäni, joten sekin harmittaa. Toisaalta täällä kotonakin on tuhat ja yksi asiaa, mitä ovat rempallaan sen takia, kun olen niin paljon iltaisin ja viikonloppuisin aina jossain muualla. Teinkin viikonlopulle mieleeni oikein listan siitä mitä kaikkea tekisin kun kerrankin olen kotona. Ja kuten aina, sitä kuvittelee itsestään aivan liikoja. Saan karsia ainakin yli puolet listastani. Aika vaan ei riitä tai sitten minusta on tullut iän myötä muuten vain puolitehoinen. No, niin tai näin niin on tässä nyt jotain ihan konkreettista saatu aikaankin. Kärräsin esim. keittiön pystypakastimen kylpyhuoneeseen sulamaan. Kyllä! Luit oikein. Olen äärettömän laiska sulattamaan pakastimia ja haluan päästä mahdollisimman helpolla. Helpointa on oikeasti työntää koko rämiskä (tyhjennyksen jälkeen tietenkin) Saunan suihkuhuoneeseen (meillä ei ole sinne kynnyksiä) ja antaa sulaa ja kuivua ihan rauhassa. Ei ole väliä, vaikka lattialle tulisi vettä ja pakastimen laatikot on helppo suihkutella puhtaaksi ja kääntää väärinpäin lattialämmön kuivattavaksi. Helppoa kuin heinän teko! Samalla sinksasin vähän muitakin pakastimia ja pakkasin kategorian jos sitten joskus. mysteeri pussukat ja eivaanoomunjuttu härkkikset ja falafellit yhteen kassiin kaverin koirille vietäväksi. Pää asia kun ei tarvitse roskiin heittää ja kaverin koirat ovat melkoisia jätemyllyjä. Jos kiinnostaa niin voit lukea lisää tarinaa hieman ironisesta postauksestani pakastamisen sietämättömästä keveydestä ja hileisten jäätelöiden hyötykäytöstä klikkaamalla Tästä. Samalla päätin laittaa sulamaan kesän mittaan pakastamiani hauki yms. fileitä nyt vihdoin viimein jo aikoja sitten suunnittelemaani kalapullaurakkaa varten. (tämä oli ykkösprioriteetilla viikonlopun hommista) Katselin muuten äsken sitä kalamäärää, minkä elämäni tarmossa nostin eilen sulamaan – Voi hyvä tavaton! Taisi taas lähteä mopo keulimaan määrällisesti, sillä sulaneita kalafileitä onkin tuossa nyt sitten useampi kilo. Siinä meneekin sitten tämä päivä mukavasti. Välillä kyllä kiroan itsekin tätä mun kaikki tai ei mitään mentaliteettiani. Noh, minkäs teet. Se on nyt vaan käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin. Sitä ennen kuitenkin rustaan tähän alle perjantai-iltana keittämäni aivan loistavan saiturimaisen ”lakkahillon” reseptin, joka myös köyhän akan ja köyhän ukon -lakkahillona tunnetaan. Tähän ”lakkahilloon” on varmasti jokaisella varaa! Köyhän akan lakkahillo Tarvitset: 1 kg porkkanoita ½ kg karviaisia (mielellään vaaleita karviaisia. Lue myös muut vaihtoehdot reseptin lopusta) n. 4 dl vettä n. 400g hillosokeria Tee näin: Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi tai pilko ne ohuiksi siivuiksi. Nypi karviaisista ”tupsut” ja kanta pois. Laita paksupohjaiseen kattilaan porkkanat, karviaiset, vesi, ja keitä hiljalleen niin kauan, että karviaiset ovat soseutuneet ja porkkanat ovat pehmeitä. (noin puolisen tuntia) Kuori tarvittaessa vaahto pois. Lisää hillosokeri ja keitä hiljalleen vielä 10 min. Purkita hillo kuumana puhtaisiin kannellisiin lasipurkkeihin. Jätä hillopurkit huoneenlämpöön jäähtymään ja siirrä sitten viileään. Huom: Köyhän akan lakkahillo muistuttaa maultaan ja näöltään ihan oikeaa lakkahilloa ja on aineksiltaan halpaa ja maultaan todella herkullista. Porkkanasta tulee hilloon lakkamainen väri ja karviaisista hapokkuus ja ”lakan” siemenet. Jos haluat jalostaa hilloa, niin voit lisätä siihen vaikkapa hieman sitruunamehua, inkivääriä, kanelia yms. Toki maku ei sitten enää ole lakkahillomainen. Jos karviaisia ei satu olemaan, niin korvaa ne, vaikka raparperilla. Myös hapokkaat omenat tujauksella sitruunamehua käyvät oikein hyvin. Tässäpä tämä. tosiaan oikein mukavaa syksyistä sunnuntaita ja nyt lähden sinne kalapulla talkoisiin. Ai niin! Tässä muuten vielä pari muuta tosi saiturimaista reseptiä blogistani: Saiturin lehtipihvit Saiturin käristys Tässä vielä nerokas karviaisten poimintavinkki Dioriina -blogista. //tiina
Kuten aiemmasta kuvapostauksesta käy ilmi, metsässä on käyty ja sieltä löytyi kaikkea…
Paholaisen hillon tapaan tehtyä paprikahilloa Joskus iskee hirmuinen himo tehdä itse säilykkeitä, hillota ja mehustaa. Tämä jo joulun a...
Raparperit kasvavat nyt hurjaa vauhtia ja on kevään ensimmäisten raparperiherkkujen aika. Raparperista syntyy mm. – herkullinen maisemakahvilan piirakka – maukkaita pannacottia – maailman paras mehevä raparperipiirakka murupäällisellä – raikas raparp…
Maitokiisseli ja makeankirpeä karviaismarjamarmeladi ovat ihana yhdistelmä.
Voikukista valmistettu hillo maistuu hunajaiselta. Appelsiini ja sitruuna antavat hillolle sopivaa kirpeyttä,…
Raparperit kasvavat nyt hurjaa vauhtia ja on kevään ensimmäisten raparperiherkkujen aika. Raparperista syntyy mm. – herkullinen maisemakahvilan piirakka – maukkaita pannacottia – maailman paras mehevä raparperipiirakka murupäällisellä – raikas raparp…
Kasvattamani kirsikkatomaatit kukkivat koko kesän ahkerasti ja nyt on saanut kerätä satoa kilokaupalla. Osasta tomaateista piti keksi...
Niin, niistä avomaankurkuista tuli mainittua jo tuolla kurpitsapikkelssin yhteydessä. No nyt niillekin…
Suklainen luumuhillo Ohjeella valmistat noin 1 kg luumuhilloa. 1. Keitä mausteita sekä portviiniä tai glögitiivistettä ja ruokosokeria noin 15 minuuttia.
Äidiltä peritty Mehumaija on ollut keittiöremontin jälkeen varastossa, koska se ei käy induktiolle. Tänä syksynä kuitenkin valjastin sen mehustushommiin, kun halusin tehdä marja-aroniasta mehua sillä. Homma onnistui vallan mainiosti meidän isolla ulkogrillillä, jossa on myös tehokas kaasulevy. Kun sain aiemmin niin paljon omenia naapureilta, niin omenasoseen ja aiempien mansikan ja muiden marjojen pakkaseen säilömisen ansiosta pakastin oli jo aika täynnä kaikkea hyvää talven varalle, joten kauheasti marja-aroniaa sinne ei enää mahtunut. Mehua meillä ei normaalisti kauheasti juoda, mutta koska lasken tämän marja-aroniamehun tietynlaiseksi terveysjuomaksi, huolimatta sen sisältämästä sokerista, aion tätä mehua juoda itsekin. Tuo mehumaija, joka minulla on, on suuri, joten siihen mahtuu kerrallaan melkein täysinäinen 10 L ämpärillinen marjoja. Ja yhdestä mehumaijallisesta tuli keskimäärin 4 litraa valmista mehua. Nuo marja-aroniat, joista tein mehua, eivät olleet vielä ihan kypsiä ja niitä pitikin höyryttää aika kauan, että niistä irtosi kunnolla mehua. Uskoisin, että käytettäessä kypsempiä marja-aronioita, höyrytysaikaa voisi hiukan lyhentää. Laitoin myös sokeria aika paljon mehustusvaiheessa, koska marja-aronia mielestäni vaati sen maun takia. Mutta tässäkin uskon, että täysin kypsien marjojen kanssa sokeria voisi laittaa hiukan vähemmän. Kannattaa maistaa mehua ja laittaa sokeria sitten oman maun mukaan. MARJA-ARONIAMEHU MEHUMAIJALLA (n. 4 L valmista laimennettavaa mehua) Useammalta taholta olen kuullut/lukenut, että marja-aroniasta mehua tehdessä, siihen kannattaa sekoittaa jotain muutakin hedelmää/marjaa. Teinkin useampia eriä mehumaijalla, yksi maijallinen oli aronia-omenamehua, toinen aronia-puolukka-omenamehua, kolmas aronia-karpalomehua ja neljäs aronia-pihlajanmarja-puolukka-omenamehua. Kaikista tuli mielestäni hyvää mehua, eivätkä ne kovin oleellisesti eroa maultaan toisistaan, koska kaikissa on suhteessa marja-aroniaa eniten. ISOON MEHUMAIJAAN Hiukan vajaa 10 L ämpärillinen marja-aroniaa ja jotain muita marjoja/hedelmiä (huuhdeltuna) 1,5 kg sokeria Marja-aroniaa oli minulla kaikissa erissä kutakuinkin 8 litraa ja muita marjoja/hedelmiä vastaavasti n. 1,5 litraa. Marjoja ei tarvitse riipiä tertuista, eikä esim. omenia kuoria tai poistaa siemenkotia. Jos omenissa on huonoja kohtia, ne pitää leikata pois. Omenat kannattaa myös paloitella pienemmiksi. Kerrosta marjoja/hedelmiä ja sokeria mehumaijan marjaosaan niin, että päällimmäinen kerros on marjoja. Kuumenna koottua mehumaijaa, jossa alimmaisessa vesiosassa on vesisäiliö lähes täynnä vettä, melko suurella lämmöllä, jotta marjoista alkaa irtoamaan mehua hyvin. Jos mehunpoistoletkusi on niin pitkä, että se ylettyy mehumaijan keski- tai ylemmän kattilan kahvaan, ankkuroi se nipistimen avulla siihen kiinni, jottei maijasta ala valua mehua itsekseen. Kun mehua alkaa valua kunnolla mehuosaan, kannattaa laskea mehua kuumuutta kestävään kannuun/kattilaan ja kaataa mehua marjojen päälle. Se auttaa mehua irtoamaan ja tasaa mehuerän makua. Itse höyrytin mehua vajaan tunnin, sitten laskin kannuun jo valunutta mehua pari litraa ja kaadoin sen uudestaan marjojen päälle. Kun olin mehustanut marjoja reilun tunnin, sammutin levyn ja annoin mehun valua vielä hiukan vajaa 1/2 tuntia. HUOM! Jos mehua irtoaa hyvin, kannattaa laskea noin 1/2 litraa mehua pois tässä vaiheessa, jotta kaikki mehu mahtuu mehuosaan. Laske sitten mehunpoistoletkun kautta kuuma mehu pestyihin, kuumiin pulloihin melko piripintaan ja sulje kuumilla korkeilla/kumituppiloilla. Minä kuumennan hyvin pestyt pullot uunissa 100-asteessa 15 minuuttia ja otan aina yhden pullon kerrallaan pannukintaiden avulla teräskannuun, lasken teräskannussa olevaan pulloon kuuman mehun ja sitten nostan kattilasta suoraan kiehuvasta vedestä korkin pihtien avulla pullon päälle, suljen pullon ja nostan sen kuumuutta kestävälle alustalle. Sitten seuraavan pullon kanssa sama metodi. Kun tein monta maijallista, tyhjensin joka maijallisen jälkeen marjaosan ja vastaavasti täytin vesiosan aina samassa yhteydessä. Voit tehdä halutessasi höyrymehun myös niin, että et laita sokeria höyrytysvaiheessa, vaan höyrytät mehun ilman sokeria. Laske kuuma mehu kattilaan, sekoita sokeria makusi mukaan mehun sekaan ja kuumenna mehu sitten vielä säilyvyyden varmistamiseksi ja pullota kuumana. Ylläluetelluilla tavoilla voit tietenkin tehdä höyrymehua muistakin marjoista/hedelmistä. Marja-aroniamehusta saa tehtyä hyvänmakuista mehukeittoa vaikka puuron kanssa. Itse kokeilin mannapuuroa marja-aroniamehukeitolla - hyvää. Allaolevaan kuvaan pääsi mukaan meidän koko massiivinen omenasato. Kolmesta kääpiö-omenapuusta tuli yhteensä 1 kpl omenia. Jaoimme sen kristillisesti neljään osaan, jolloin jokainen perheenjäsen sai oman osansa omenasadosta. Onneksi tosiaan sain naapureilta omenia tänä vuonna reilusti. Koska tähän aronia-omenahilloon jätetään sekä marja-aronioihin että omenaan kuoret, hillossa on kuumennuksen jälkeenkin jäljellä paljon hyväätekeviä aineosia. Hillo soseutetaan valmiina sauvasekoittimella, jolloin kuorenpalat hienontuvat samalla. Hillo on myös nopea ja helppo tehdä. ARONIA-OMENAHILLO (n. 2 L valmista hilloa) 2 litraa marja-aroniaa, huuhdeltuna ja tertuista irrotettuna 1 litra omenalohkoja, huuhdottuna, siemenkodat ja huonot kohdat sekä karat poistettuna 1 dl vettä 1 kg hillosokeria 4 rkl Limoncelloa Laita kattilaan marja-aroniat ja omenalohkot sekä vesi. Kuumenna ja keittele välillä sekoitellen 15 minuuttia. Jos pinnalle muodostuu vaahtoa, kuori se pois esim. reikäkauhan tai lusikan avulla. Lisää hillosokeri ja jatka keittämistä välillä jälleen sekoitellen vielä n. 20 minuuttia tai kunnes omenalohkot alkavat hiukan soseutua. Lisää 4 rkl Limoncelloa ja nosta kattila levyltä pannunalusen päälle. Soseuta hillo sauvasekoittimella suoraan kattilassa. Purkita hillo kuumana pestyihin, kuumennettuihin purkkeihin ja kuumiin kansiin. Sulje heti. Katso tarvittaessa purkkien ja kansien esivalmisteluun ohjeet täältä EDIT: 28.9.2014. Pahoittelut, ohjeesta oli unohtunut vesi. Nyt lisätty. Hillo on kuumana melko löysää, mutta se kiinteytyy noin vuorokauden kuluessa. Anna purkkien jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta ne sitten jääkaappiin.
Makuja ja värejä purkkiin!
C-vitamiinipitoisista marja-aronian marjoista saa hienon makuista ja syvän punaista hyytelöä. Marja-aroniahyytelö sopii hyvin esimerkiksi liharuokien lisäkkeeksi. Varsinkin kalkkunalle hyytelö sopii mainiosti, ja meillä onkin usein joulupöydässä palvikalkkunan kanssa tarjolla juuri marja-aroniahyytelöä. Myös joidenkin juustojen seurana hyytelö menee hyvin. Marja-aroniahyytelö 800 g marja-aroniaa 5 dl vettä 1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria Laita kattilaan marjat ja vesi. Kiehauta ja keitä kunnes marjat pehmenee ja niistä irtoaa mehu. Siivilöi keitoksesta mehu talteen. Kaada mehu kattilaan ja lisää hillo-marmeladisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutaman minuutin ajan. Purkita hyytelö puhtaisiin lasipurkkeihin.
paahtopaistileipä, marinoitu sipuli, marinoitu punasipuli, marinoitu pippurinen punasipuli, piparjuuri, piparjuurikastike, paahtopaistileipä, piparjuuritahna ,
Helppo uuniomenahillo valmistuu kuin itsestään uunissa. Omenat voi pilkkoa kuorineen. Saat hillosta sileän, kun soseutat valmiin hillon sauvasekoittimella.
Mummin suolakurkut maustetaan piparjuurella, tillillä ja mustaviinimarjan lehdillä. Maukkaat mummin suolakurkut maistuvat mainiolta.
Helppo punaherukkatahna eli punaherukkacurd on ihana kirpeänmakea sose, jota voi käyttää mm. jälkiruoissa, kakuissa, nauttia rahkan tai jogurtin kanssa.
Mielettömän hyvän karviaishillon saat, kun keität kirpeitä marjoja kookoskermassa.
Raaka-aineet: 500 g kesäkurpitsaa ja/tai kurkkua 1 sipuli 1 valkosipulinkynsi Mausteliemi: 1 dl Rajamäen Väkiviinaetikkaa 1 dl vettä 2 rkl suolaa 2 dl sokeria 5 kokonaista valkopippuria murskattuna kourallinen lehtipersiljaa hienonnettuna Raasta kesäkurpitsa tai kurkku ja kuori ja hienonna sipulit. Mittaa kattilaan mausteliemen ainekset lehtipersiljaa lukuun ottamatta. Kiehauta liemi, siirrä pois liedeltä ja lisää joukkoon [...]Lue lisää ...
Helppo ja nopea raparperimehu ilman mehumaijaa.
Uusi reseptikokeilu kasvimaan raparpereille. Niinkuin lemon curd mutta raparpereista. Kreisiä! Ja tosi hyvää. Raparperi-curd (osviittaa...
Tuoreista kirsikoista keitetty hillo maustetaan vaniljajauheella. Monikäyttöinen kirsikkahillo sopii leivonnaisiin kuin lettujen kaveriksi.
Postilaatikosta paljastui joitain päiviä sitten iloinen yllätys, arvostelukappale Gastronaatti keittokirjasta. Kirja…
Kuivatut omenat on helppo tehdä uunissa. Omenat maistuvat välipalana vaikka sellaisenaan. Nämä viipaleet kastetaan vaniljalla maustettuun sitruunamehuun.
Nyt hilloamaan! Kesän marjasadosta on ilo tehdä hillot, marmeladit ja hillokkeet syksyn ja talven varalle. Hillo valmistetaan juuri kypsyneistä marjoista sokerin kanssa keittämällä. Katso ohjeet hillojen valmistamiseen sekä niiden erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Kanelilla ja muskottipähkinällä maustettu omenahillo säilöö omenasadon hedelmät. Raikas ja maukas hillo on helppo valmistaa.
1. Kuumenna vesi suuressa kattilassa. Lisää puolukat ja kuorittu ja viipaloitu inkivääri. Anna kiehua noin 15 minuuttia. Painele marjoja kauhalla
Oletko koskaan kokeillut, miten punajuuri taipuu chutneyn raaka-aineeksi? Nyt kannattaa testata.