Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta. Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa. Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina. Rosendalsin yrttitarha. Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa. Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut. Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini. Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas- yms. apajat. Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Pinsiön taimiston kaunis suihkulähde ja näytöspuutarha on vilahdellut ikkunan takaa useita kertoja ja lähes nyyhkien olen harmitellut, kun niitä on saanut ihastella vain autosta käsin kun olen ajellut kotipuoleen useita kertoja taimiston ohitse. Tällä kertaa ajoitin matkan niin, että ennätin taimistossa käydä ja erityisesti näytöspuutarhassa. Sijainti on ideaalinen - kolmostien varrella joten helppo löytää ja parkkipaikkoja paljon. Ajelin taimiston pihan läpi toiselle parkkipaikalle ja koirat jäivät autoon nukkumaan. Kun karvaiset ystävät oli matkassa niin kiersin näytöspuutarhan ja taimiston läpi nopeaan eli ostokset jäivät tekemättä, mutta valikoimaa näytti olevan erityisesti pensaiden ja kärhöjen suhteen. Perennat kiertelin vauhdilla ja puita enkä hyötykasveja ennättänyt katsoa. Jälkikäteen jäin miettimään olisiko siellä ollut keltaista vadelmaa? Käydäänpä yhdessä puutarhakierroksella... kauniit vuorimännyt, kartiovalkokuusi ja pallotuijat sekä kivikkokasvit reunistivat käytävää. Lamohietakirsikka vyöryi käytävälle, erityisen kaunis pengerryksiin ja ihan mieletön syysväri, kun sen aika koittaa. Valtavia pallotuijia, eri lajikkeita ja ihan mielettömän hassuja käden alla kun koitti palloa kädellä kevyesti painaa - en pysty vastustamaan, teen aina niin kun pallotuija tulee vastaan. :) Nauhusnurkkauksessa osan kukinta oli jo loppusuoralla, mutta kallionauhukset kumppaneineen valtavan hyvässä kukassa. Punahattujen aika on kyllä upeaa! Näitäkin on pakko hypistellä. Päivänliljoista kaksivärinen 'Frans Hals' on tänä vuonna vaisunvärinen, ilmeisesti sateiden vuoksi. Todellinen paraatinurmi, piti oikein ottaa kuva ja ihmetellä. Keijuangervot kukassa, söpöjä palleroita nämä useampana "mättäänä". Kuunliljalaakso, tässä näkee hyvin kasvutavat ja kokoerot eri lajikkeiden välillä. Etualalla vasemmalla 'Frans Williams' ja oikealla 'Halcyon' näin veikaten. :) Pörliininpunainen väriminttu tuoksuu voimakkaasti ja perhosten mieleen. Yksi niistä kasveista mitä joutuu ihastella muiden puutarhoissa kun meillä ei ole menestynyt. Istutusalue missä kasvoi perennojen ohessa kärhöjä valkoisissa kehikoissaan. Kärhöillä sai nostettu penkin korkeutta ilman että siitä tulee liian tukkoinen kuten suurilla perennoilla on joskus tapana. Pinkki hortensia, lajikenimi jäi valitettavasti vilkaisematta, mutta kannattaa käydä taimistoilla kurkkaamassa valikoimaa. Aivan mieletön vesiaihe! Tämä taisi olla jokin vihma, sievä kasvutapa ja väritys. Vaaleita betonilaattoja, tummaa katetta sekä hopeahärkki. Puro viiletti käytävän läpi ja sillä on kaunis lähtöpiste ja "kuohut". :) Helmipihlaja Pensaita ja havuja kivikatteessa, nätti se näinkin on ja väleissä kivikkokasveja. Varma väriyhdistelmä - sininen ja punainen. Kasvien suhteen voi valita - punaista ripsialpia ja sinikuunliljaa, sininataa ja punalehtisiä maksaruohoja, purppuraheisiangervo ja siniheinää. Tässä kuusi ja maksaruohoa: Levähdyspaikka ikivihreiden keskellä, kauniit kaarevat penkit. Rungollinen hortensia on saanut aurinkoisen paikan kavereita alustalleen. Haaveilen rungollisesta hortensiasta kuunliljojen ja jaloangervojen yläpuolella. Vielä viimevilkaisu näytöspuutarhaan, kiitos kun olit mukana ja käy ihmeessä tutustumassa! Nyt siis ollaan täällä suuressa puutarhassa ainakin viikon ajan. Eilen en kyllä edes käynyt puutarhassa, muuta kuin koirien kanssa leikkimässä ja söin vadelmia, sillä satoi vettä yhä uudelleen. Jos sitä tänään yrittäisi vähän ulkoiluttaa kottikärryjä ja ihastella kukkivia jaloangervoja ja syyshortensioita (niitä mitkä eivät paleltuneet maata myöden)? Oman maan vadelmia
Rakastan japanilaisia onseneita eli kylpylöitä. Niiden tunnelmassa on jotain rauhoittavaa ja puhdistautuminen niissä tuntuu olevan enemmän kuin pelkkää peseytymistä. Muutama vuosi sitten minulle selvisi, että Tukholman lähellä on japanilainen kylpylä, Yasuragi. Tiesin, että sinne on jonain päivänä päästävä. Se päivä saapui nyt kun suuntasin sinne heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Saavuimme Tukholmaan aamulaivalla ystäväni kanssa ja otimme Viking Linen terminaalista taksin Yasuragiin. Se kustansi noin 50 euroa. Rivi torii-portteja tervehti tulijaa, jonka jälkeen aukesi näkymä kylpylärakennukseen. Sisäänkäynnissä oli japanilaistyyppisiä istutuksia ja muutenkin rakennus huokui japanilaistyyliä ruotsalaistwistillä. Sisällä rakennuksessa oli hämyisää, rakennuksen betonirakenteet tulivat kauniisti esiin ja ikkunoista näkyvä japanilaistyyppinen puutarha loi upean tunnelman. Japanilaisten tapaan jätimme kengät lokerikkoon ja vaihdoimme jalkoihin talon tarjoamat tohvelit. Niiden kanssa hiippailimme kylpylän vastaanottoon, josta saimme käyttöömme puuvillaisen kesäkimonon, yukatan, pyyhkeen ja uimapuvun. Jätimme omat vaatteemme pukuhuoneen kaappiin ja kietoiduimme muiden vieraiden tavoin yukataan käyntimme ajaksi. Yukata oli pakattu pieneen pussukkaan, johon saattoi sujauttaa esimerkiksi kirjan ja Yasuragista saadun vesipullon, jota pystyi täyttämään kylpylässä. Yukatan ja uimapuvun saa omaksi, kivaksi muistoksi käynnistä. Meillä oli varattuna aamupäiväpaketti, johon olimme lisäksi ostaneet buffetlounaan, jolla aloitimme kylpyläpäivän. Tarjolla oli sekä perinteistä eurooppalaista aamupalaa, että japanilaista riiseineen, miso-keittoineen, kaloineen ja pikkelöityine vihanneksineen. Aamiaisen jälkeen kävimme kuuntelemassa lyhyen ruotsinkielisen infon kylpylästä, jonka jälkeen levähdimme moottoroiduilla tuoleilla, jotka hiljaa heijasivat edes takaisin. Sen jälkeen oli vuoro shinrin-yokulle eli metsäkylvylle. Kokoonnuimme kylpylän puutarhassa ja aluksi hieman venyttelimme ja keskityimme olemaan läsnä. Kiersimme oppaan kanssa kylpylän japanilaistyyppisessä puutarhassa mm. kuunnellen linnunlaulua, katsellen veden solinaa, kosketellen sammalta ja japaninvaahteran lehtiä. Metsäkylvyn jälkeen meitä odotti erikseen varatut hoidot. Minulla oli varattuna 20 minuutin kasvohoito. Kasvohoito alkoi tervehdyksellä, jossa lämmin, suorastaan kuuma pyyhe aseteltiin jaloille. Ihan mahtavaa metsäkylvyn aikana hieman palelleille varpaille! Kasvohoito sisälsi puhdistuksen, pitkän hieronnan ja lopuksi kosteutuksen. Sain mukaani listan käytetyistä aineista, joita oli mahdollista ostaa kylpylästä. Hoidon jälkeen meille tarjoiltiin vihreää matcha-teetä. Sen jälkeen olikin jo aika lähteä kylpemään. Erilaisia altaita oli sekä ulkona että sisällä. Oli poreita, kylmävesiallasta ja allas, jossa pystyi makoilemaan vedessä. Ulkoaltaat olivat eri lämpöisiä ja niistä oli hieno näköala mäen päältä alas merelle. Lisäksi löytyi erilaisia saunoja, kävin testaamassa suolasaunan. Kävimme välillä syömässä buffetlounaan, jonka jälkeen jatkoimme kylpemistä. Oli ihana lillua lämpimässä vedessä, joskin olisin odottanut lämpimämpiäkin altaita kuten Japanissa on, sellaisia lähes polttavan kuumia. Mietimme myös ettei kylpylä ollut hyödyntänyt läheistä merta merivesialtaalla. Hieman muuten niin zen-henkistä kylpemistä häiritsi lukuisten lasten läsnäolo. Yasuragissa on toive hiljaisuudesta ja se ei ihan kaikkien perheen pienimpien kanssa onnistunut. Yasuragi ei ole perinteinen kylpylä, siellä ei ole vesiliukumäkiä yms. ja talvikaudella kylpylän ikäraja onkin 18-vuotta. Haaveissa on jo uusi kylpyläkäynti, ehkä syksymmällä. Pientä lievitystä tuskaiseen Japani-ikävään. Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Terveisiä Itäisestä Suomesta! Tulimme tänne taas joulun viettoon ja kotiudumme heti alkuviikosta. Aika mahtavaa, kun ei ole ihan älytön kiire, vaan ehtii kunnolla hengähtää ja singahtaa edes hetkeksi

Jos kesälomasuunnitelmiisi ei sisälly visiitti trooppiselle saarelle, voit koittaa päästä tunnelmaan grillauksen kautta. Tropiikin innoittamissa grillivartaissa yhdistyy herkullinen kana ja maukas ananas.
Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta. Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa. Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina. Rosendalsin yrttitarha. Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa. Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut. Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini. Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas- yms. apajat. Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Toimittaja Paula Ritanen-Närhi, joka parhaiten tunnetaan tv:n "Puutarhaunelmia"-sarjasta, tekee free lance-toimittajana juttuja suomalaisiin aikakauslehtiin. Puutarhat ovat edelleen lähellä Paulan sydäntä ja kesät kuluvat suomalaisia puutarhoja koluten. Paula oli nähnyt Facebookissa kuvia ja halusi tulla tekemään jutun - nukkekodin puutarhasta! Mukana oli myös valokuvaaja ja oli se aika jännää... Kotilieden Puutarhaelämää-lehti on nyt kaupoissa ja kioskeissa. A journalist Paula Ritanen-Närhi came to visit me in June 2012. She has made a tv series "Garden Dreams" and now she´s working as a freelancer and writes mostly about the beautifull finnish gardens. Paula had seen my photos in Facebook and wanted to come to make an article about - the dollhouse garden! She also had a photographer with her and it was quite exciting... Puutarhakuvat otettiin ulkona. The pictures were taken outside. Oikeiden valaistusolosuhteiden järjestäminen vaikutti hieman vaaralliselta. To get the right lighting circumstances seemed a bit dangerous. Tämä on lavastus. Me kaikki tiedämme, että miniatyyrien tekeminen ulkona on hieman hankalaa... This is a set. We all know, that making miniatures outside is very difficult...
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Rakastan japanilaisia onseneita eli kylpylöitä. Niiden tunnelmassa on jotain rauhoittavaa ja puhdistautuminen niissä tuntuu olevan enemmän kuin pelkkää peseytymistä. Muutama vuosi sitten minulle selvisi, että Tukholman lähellä on japanilainen kylpylä, Yasuragi. Tiesin, että sinne on jonain päivänä päästävä. Se päivä saapui nyt kun suuntasin sinne heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Saavuimme Tukholmaan aamulaivalla ystäväni kanssa ja otimme Viking Linen terminaalista taksin Yasuragiin. Se kustansi noin 50 euroa. Rivi torii-portteja tervehti tulijaa, jonka jälkeen aukesi näkymä kylpylärakennukseen. Sisäänkäynnissä oli japanilaistyyppisiä istutuksia ja muutenkin rakennus huokui japanilaistyyliä ruotsalaistwistillä. Sisällä rakennuksessa oli hämyisää, rakennuksen betonirakenteet tulivat kauniisti esiin ja ikkunoista näkyvä japanilaistyyppinen puutarha loi upean tunnelman. Japanilaisten tapaan jätimme kengät lokerikkoon ja vaihdoimme jalkoihin talon tarjoamat tohvelit. Niiden kanssa hiippailimme kylpylän vastaanottoon, josta saimme käyttöömme puuvillaisen kesäkimonon, yukatan, pyyhkeen ja uimapuvun. Jätimme omat vaatteemme pukuhuoneen kaappiin ja kietoiduimme muiden vieraiden tavoin yukataan käyntimme ajaksi. Yukata oli pakattu pieneen pussukkaan, johon saattoi sujauttaa esimerkiksi kirjan ja Yasuragista saadun vesipullon, jota pystyi täyttämään kylpylässä. Yukatan ja uimapuvun saa omaksi, kivaksi muistoksi käynnistä. Meillä oli varattuna aamupäiväpaketti, johon olimme lisäksi ostaneet buffetlounaan, jolla aloitimme kylpyläpäivän. Tarjolla oli sekä perinteistä eurooppalaista aamupalaa, että japanilaista riiseineen, miso-keittoineen, kaloineen ja pikkelöityine vihanneksineen. Aamiaisen jälkeen kävimme kuuntelemassa lyhyen ruotsinkielisen infon kylpylästä, jonka jälkeen levähdimme moottoroiduilla tuoleilla, jotka hiljaa heijasivat edes takaisin. Sen jälkeen oli vuoro shinrin-yokulle eli metsäkylvylle. Kokoonnuimme kylpylän puutarhassa ja aluksi hieman venyttelimme ja keskityimme olemaan läsnä. Kiersimme oppaan kanssa kylpylän japanilaistyyppisessä puutarhassa mm. kuunnellen linnunlaulua, katsellen veden solinaa, kosketellen sammalta ja japaninvaahteran lehtiä. Metsäkylvyn jälkeen meitä odotti erikseen varatut hoidot. Minulla oli varattuna 20 minuutin kasvohoito. Kasvohoito alkoi tervehdyksellä, jossa lämmin, suorastaan kuuma pyyhe aseteltiin jaloille. Ihan mahtavaa metsäkylvyn aikana hieman palelleille varpaille! Kasvohoito sisälsi puhdistuksen, pitkän hieronnan ja lopuksi kosteutuksen. Sain mukaani listan käytetyistä aineista, joita oli mahdollista ostaa kylpylästä. Hoidon jälkeen meille tarjoiltiin vihreää matcha-teetä. Sen jälkeen olikin jo aika lähteä kylpemään. Erilaisia altaita oli sekä ulkona että sisällä. Oli poreita, kylmävesiallasta ja allas, jossa pystyi makoilemaan vedessä. Ulkoaltaat olivat eri lämpöisiä ja niistä oli hieno näköala mäen päältä alas merelle. Lisäksi löytyi erilaisia saunoja, kävin testaamassa suolasaunan. Kävimme välillä syömässä buffetlounaan, jonka jälkeen jatkoimme kylpemistä. Oli ihana lillua lämpimässä vedessä, joskin olisin odottanut lämpimämpiäkin altaita kuten Japanissa on, sellaisia lähes polttavan kuumia. Mietimme myös ettei kylpylä ollut hyödyntänyt läheistä merta merivesialtaalla. Hieman muuten niin zen-henkistä kylpemistä häiritsi lukuisten lasten läsnäolo. Yasuragissa on toive hiljaisuudesta ja se ei ihan kaikkien perheen pienimpien kanssa onnistunut. Yasuragi ei ole perinteinen kylpylä, siellä ei ole vesiliukumäkiä yms. ja talvikaudella kylpylän ikäraja onkin 18-vuotta. Haaveissa on jo uusi kylpyläkäynti, ehkä syksymmällä. Pientä lievitystä tuskaiseen Japani-ikävään. Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
ASUKKAAT: Arkkitehti Mathias Nyström, 40, ja sosiaalityöntekijä Sonja Nyström, 42, sekä lapset Ellen, 9, ja Ingrid, 7.KOTI: Vuonna 2013 valmistunu...
Pitsihuvilassa toimii kahvila Huvimaja Silta Seurasaareen Kahvila Pihapiiri Lampaat aitauksessa Vanhat ait...
Kreikkalainen visiitti Minisarja: Eläköön rakkaus (3)Mies näytti niin yksinäiseltä. Sofie tiesi tunteen. Hän oli jo pitkään tuntenut olevansa yksin, kaipaavansa jotain enemmän. Hän kumartui kohti sairaalavuoteessa tiedottomana makaavaa komistusta kuin magneetin vetämänä ja painoi huulensa houkutteleville huulille…Viattomuuden yöMaailmankuulu formulakuljettaja Cristiano Maresca vietti aina kilpailua edeltävän yön kauniin naisen sylissä...Kolme vuotta sitten se nainen oli Kate Edwards, ja hänen aikansa Cristianon kanssa avasi hänelle uskomattoman mielihyvän maailman. Mutta seuraavana päivänä Cristiano oli saada surmansa kolarissa – ja sitten Kate käsitti odottavansa kilpasankarinsa lasta... Nyt Monte Carlo valmistautuu juhlimaan Cristianon paluuta radalle. Kate uhmaa paparazzeja löytääkseen miehen, joka sytytti hänet aistillisuuteen, kertoakseen skandaalin ainekset sisältävän salaisuutensa...ProduktfaktaISBN: 9789521709050Utgivningsdatum: 2023-06-30Språk: FinskaFörfattare: Abby Green, India GreyFörlag: HarlequinLängd: 320 sidor
ASUKKAAT: Arkkitehti Mathias Nyström, 40, ja sosiaalityöntekijä Sonja Nyström, 42, sekä lapset Ellen, 9, ja Ingrid, 7.KOTI: Vuonna 2013 valmistunu...
ruokablogi
Pitkästä aikaa päästiin seilaamaan. Johan me ehdittiin viikko olla kotona, niin uutta reissua vaan putkeen. Meillä on tapana perheen kesken aina silloin tällöin lähteä Ruotsinristeilylle Silja Linellä. Nyt mentiin sitten koko perhe, siskon perhe ja siskon ystävä lähti lapsensa kanssa myös mukaan. Eli oikeen kunnon porukalla lähdettiin reissaamaan. Meidän neiti rakastaa risteilyä, koska siellä on Muumidisco, sitä ei siis voita mikään. Pääsee joraa oikeen kunnolla, niin kuin hän aina sanoo. Ihana katsoa, kun hän uskaltautuu yksin tanssilavalle ja joraa koko discon ajan siellä. Laiva oli suhteellisen täynnä, vaikka lähdimmekin torstai lähdöllä. Mukaan mahtui myös armeija-poikia, Ohi on- risteilyt. Innolla odotan, kun pääsee katsomaan sitten sitä uutta remontoitua laivaa, jossa on sitten paljon kaikkea uutta ja hienoa. Saa nähdä onko hinnat noussut sitten myös. Me saatiin tottakai nuhat kaikki, kokolattiamatto ja ilmastointi ei vaan sovi meille :) Aina laivareissun jälkeen on aivan tukossa joka paikka. Ruotsissa oli ihan kevät ja todella kaunis ilma, aurinko paistoi ja se oikein lämmitti. Lunta siellä ei ollut. Käytiin shoppailukaduilla ja laivaan päin mentäessä mentiin sitten vanhan kaupungin kautta. Aikalailla samat tavarat siellä on kun Suomessa, mutta Ruotsissa on paljon ihania pikku myymälöitä, kahviloita, sisustusputiikkeja mitä Suomesta puuttuu. Hauska miten tuo Thaimaan- matka muutti ajatuksia täysin. Kaupoissa tuli kierrettyä, mutta mitään ei tarttunut matkaan. Samat tavarat oli siellä joissain liikkeissä ja toreissa myynnissä kun Thaimaassa. Thaimaassa se maksoi sen max 2 euroa ja tuolla se maksoi sen 20-30 euroa, ihan sama tuote. Esim ne Jack Daniels- topit, joita Thaimaassa myytiin joka kojussa hintaan 1 euro, niin Ruotsissakin oli muutama liike joka myi niitä täysin samoja paitoja hintaan 25 e Ei tee mieli ostaa mitään kun kaikki on niin kallista, hiukan on ilmaa noissa hinnoissa täällä päin maailmaa. No mutta eikös se ole vaan hyvä, eipä tuu shoppailtuu, kun ei raaski mitään ostaa. Laivalta kuitenkin oli pakko, jotain hankkia. Tarttin uutta puuteria ja huulikiiltoa, niin ne sieltä löytyi ja tarjouksessa oli myös laivalla uudet muumi- mukit, ( muumipappa- ja mamma-mukit ) jotka tuli vähän aikaa sitten myyntiin. Muumimukit ostin hintaan 10,90 euroa/ kpl. Olen aika huulikiilto-addikti. Joka kassista löytyy pari ;) Nyt päätin testaa alekorista Smashbox: in huulikiilteen ja Lorealin kiilteen. Kunhan pääsen testailee niin kerron teillekkin mielipiteet niistä. Värit on hiukan tuollainen ruskean/kultainen ja Loreal on punainen. Ei kuitenkaan ihan räikeän punainen. Ostin myös uuden puuterin, koska nyt Thaimaan matkan jälkeen ei entinen puuteri oikeen sovellu, koska se on aivan liian vaalea. Löysin EL:n two in one- puuterin. Lupaa 12 h tasaisen pinnan iholle. Puuteri pääsi heti testiin ja kyllä tuntuu hyvältä. En laittanut mitään pohjaa puuterin alle vaan perusvoide ja siihen vaan tämä päälle, lopputulos tuntui ja näytti minusta luonnolliselta. Ei tullut sellaista pakkeli-fiilistä. Ja väri on aivan loistava tähän hetkeen. Laivalta lähtiessä huomattiin, että keskustassa oli torikorttelit. Paljon erilaisia telttoja yms. Katuruokaa tarjolla, näytti hyvältä eli varmaan sinne suunnataan tänään viettämään lauantaita. http://www.stadissa.fi/tapahtumat/47433/streat-helsinki-eats-street-food-festival?PHPSESSID=tq7380q5agqeo77lprs0f7fhs4 Ihanaa viikonloppua kaikille. Nauttikaa auringosta ja toivotaan, että se kevät alkaisi nyt. - L -
ruokablogi
Koti: Vuonna 1895 rakennettu kansakoulu Revonlahdella. Talossa on 280 neliötä. Vanha kansakoulu on ollut arkkitehtiparin kotina neljäkymmentä vuott...
Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta. Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa. Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina. Rosendalsin yrttitarha. Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa. Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut. Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini. Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas- yms. apajat. Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta. Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa. Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina. Rosendalsin yrttitarha. Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa. Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut. Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini. Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas- yms. apajat. Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Samalla reissulla Zetas-vierailun kanssa kävin myös toisessa tukholmalaisessa puutarhassa - Rosendals Trädgårdissa. Visiitti Rosendalsissa oli ensimmäinen kertani, matkasimme sinne ystäväni kanssa raitiovaunulla Sergelintorin kupeesta. Pitkähköltä tuntuvan matkan jälkeen oli kuin tullut toiseen maailmaan - ihanan vehreään maalaismaisemaan. Ensimmäisenä vastaanotti leikkokukkapuutarha, josta voi kilohinnalla poimia mukaan kimppuja. Houkutteleva ajatus, mutta vuorokauden mittainen kotimatka laivayöpymisineen hillitsi kimpun keräysintoa. Alueella oli laajoja istutuksia hienosti hoidettuina. Rosendalsin yrttitarha. Olin lukenut Instagaramista ja blogeista, että Rosendalsin kahvilassa on tarjolla ihania herkkuja. Kahvilassa olikin kuhinaa ja moni oli syömässä lounasta. Taisimme olla herkkujen suhteeen vähän myöhässä liikkeellä, kun tarjolla oli vain muutamia kakkupaloja. Kahvittelu puutarhassa pergolan alla oli ihana lepotauko, vaikka hieman häiritsi muiden asiakkaiden jättämät likaiset astiat ympäriinsä. Ne piti itsepalveluna viedä {haisevaan} katokseen. Itse puutarhamyymälän pieni koko tuli yllätyksenä. Perennoja oli jonkun verran tarjolla, mutta en löytänyt nopealla kierroksella mitään ostettavaa. Sisätiloissa oli muutamia huonekasveja ja joitakin puutarhaan sopivia kausikukkia. Hieman harkitsin muutamaa pelargonia, mutta sitten iski piheys. Ihan hyvä niin, sillä löysin Helsingistä saman luonnonlajipelakuun puoleen hintaan kuin se Rosendalsissa olisi ollut. Sisätiloissa oli houkutteleva pelargonipistokashylly, mutta niistäkään en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa siis luonnonlajipelargonia. Olen löyhästi rajannut pelargonikeräilyni luonnonlajeihin. Hieman harmitti, Rosendalsissa oli kaksi komeaa Pelargonium sidoidesia upeassa kukassa, mutta ne eivät olleet myytävänä. P. sidoides kun on ehdoton lempparini. Lähdin loppujen lopuksi tyhjin käsin pois, mikä hämmästyttää vieläkin. Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen ja varsinkin hyvällä säällä kahvittelu tai lounas puutarhassa on suositeltavaa. Olikohan puutarhan valikoimassa näkynyt jo orastava syys? Ehkä keväällä olisi paremmat pistokas- yms. apajat. Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
ülő félalakos műtermi hölgy portré 1905 Promenád (Oblong-promenade, promenade-print 11x21 cm Műterem/Atelier: Kossak József Cs. és kir. udv. és Ő Fensége József főherczeg udv. fényképésze Temesvár St György tér saját ház ... Kossakról cikk és fotó archiv.nyugatijelen.com/2003/2003%20julius/jul.%2031%20cs...
Pitsihuvilassa toimii kahvila Huvimaja Silta Seurasaareen Kahvila Pihapiiri Lampaat aitauksessa Vanhat ait...
Varauduin eräänä sunnuntaina vieraiden tuloon ja suunnittelin omenapiirakan leivontaa. Harmiksemme visiitti ei toteutunutkaan, mutta piiraka...
France plans to scrap a 30 percent tax on entrepreneurs who seek to take their money out of the country as part of efforts to attract more business and investment, President Emmanuel Macron said in remarks published on Tuesday.
Zetas-vierailun jälkeisenä päivänä oli luvassa toinen upea puutarhamyymäläkohde – Slottsträdgården Ulriksdal. En ole aiemmin käynyt Ulriksdalissa, mutta olen kuullut paljon hyvää ja nähnyt kuvia. Joten jo oli aikakin. Hyppäsin Tukholman päärautatieasemalta paikallisjunaan ja jäin Ulriksdalin asemalla pois. Asemalta kävelin taas kohteeseen. Tällä kertaa kävelyyn kului noin puoli tuntia ja ohitin siirtolapuutarha-alueen ja komean Ulriksdalin linnan puistoineen. Molempiin olisi ollut kiva tutustua paremmin, mutta kiirehdin myymälään, oli sunnuntai, jolloin aukioloajat eivät ole kovinkaan myöhäiset ja piti myös miettiä kuinka paljon jaksan kävellä ja varsinkaan helteessä. Ulriksdal yllätti koollaan. Se oli valtavan laaja, jo ulkotiloja oli paljon, mutta kasvihuoneita se vasta tuntuikin jatkuvan loputtomiin. Ulriksdalissa on myös mahdollisuus kerätä leikkokukkakimppu itsepoimien pellolta, mutta kesäkuussa ei tietenkään ollut vielä mitään kerättävää. Sama säntillisyys näkyi täälläkin kuin Zetasissa. Kasvit olivat hyväkuntoisia, siististi esillä eikä missään näkynyt rikkaruohoja toisin kuin täällä kotimaassa hyvin usein tapaa näkyä. Valmiita esillepanoideoita näkyi, ulkotiloissa vähemmän, mutta kasvihuoneet olivat täynnä kauneutta. Japaninvaahteroita oli täälläkin runsaasti. Kiinnitin myös huomiota, että myynnissä oli yleensäkin huomattavasti kookkaampia puita kuin Suomessa olen tottunut näkemään. Eivät olleet mitään halpoja, ilmeisesti ruotsalaiset käyttävät rahaa puutarhaan enemmän kuin Suomessa. Taitaa siellä olla pidempi puutarhakulttuuri kuin Suomessa, joka ehkä selittää rahallista panostusta. Melkein alkoi tehdä mieli ostaa havuja Oravankesäpesään, mutta vain melkein. :) Jos tilaa olisi reilummin ja paikalla viihtyisi enemmän talvella, niin sitten. Mustaselja | Sambucus nigra Myös liljakanukoita löytyi Ulriksdalista, eikä mitään pikkupuita, vaan reilusti yli miehen mittaisia. Näiden kukkivien edessä huokailin kerran jos toisenkin. Kunpa omani selviäisi talvesta. Ruukkuvalikoimat olivat komeat. Tässä tarjolla vähintään 10 metriä isoja ulkoruukkuja. Kasvihuoneissa oli vielä enemmän pieniä ruukkuja. Pisti silmään ettei näissä isoissa ollut lainkaan lasittamattomia punasaviruukkuja – onneksi niin ei tullut kiusausta ostaa ja pettymystä, kun ei voinut ostaa. (kuljetuskapasiteetti – kädet) Kasvihuoneissa oli sekä viherkasveja että kesäkukkia. Seassa oli koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan, ruukkuja, uurnia, vateja mihin nyt vaan voi kasveja asetella. Melkoisen kookas Dr Westerlund -pelagoni. Se ei ollut myynnissä, vaan oli näiden pienien eli varsin kookkaiden myynnissä olevien pelargonien kantaäiti. Vähän turhankin klumeluuria omaan makuun, mutta on kyllä hieno esillepano. Pelargonium sidoides Hiplailin molemmissa ruotsalaispuutarhamyymälöissä Pelargonium sidoidesia. Sain omani menemään talven yli keittiön ikkunalla amppelissa ja jätin nämä ruotsalaiset ostamatta. Mukaan lähti kuitenkin yksi tuoksupelakuu – 'Lavender Lindy'. Ja sille sopiva kaunis punasaviruukku. Täällä melkein tuli runsauden pula. Onneksi en ollut kesäkukkaostoksilla. En olisi pystynyt tekemään päätöksiä, kun niin ihania vaihtoehtoja olisi ollut liikaa. Ja ideoita! Myös Ulriksdalissa on kahvila-ravintola. Sinne joutui jopa tovin jonottamaan. Päädyin valitsemaan kauneimman kakkupalan, muistaakseni se oli sitruunamarenkikakku, joka oli koristeltu kukilla. Mitenkäs muutenkaan. Tarjolla oli laaja valikoima niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja olisi tehnyt mieli maistella useampaakin. Oravankesäpesään Ulriksdalista päätyi vaskivarjohiippa 'Orange Queen', nimetön maksaruoho, sinkkinen kulho ja kukkasakset. Sakset ovat olleet koko kesän käytössä ja olen aivan rakastanut niihin. Myös täällä hintataso oli korkeahko, joka tehokkaasti hillitsi ostohaluja Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Photographer Antonín Wild in České Budějovice (Bohemia Czechia). Cabinet card circa 1905.