Nachopelti on helppo ja hauska sormiruoka, jonka jakaa mielellään ystävien kanssa. Nachos supreme muuntuu kätevästi lihaisasta ja tuhdista kevyempään, kun korvaat jauhelihan ananaksella.
Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria) maistuvat ihanalta! Herkuttele näitä pienien kanssa välipalaksi tai herkkuhetkinä.
Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa leipoa lapsille terveellisiä keksejä apinaevään innoittamana. Tarkoitus oli alun perin tehdä Viialle jotain syötävää, mutta ajattelin tehdä sitten hieman isomman erän, jos isommillekin lapsille maistuisi välipalana. Veeti ei ole banaanin ystävä, mutta tykkää kuitenkin banaanilätyistä. Alussa en kertonutkaan, että näissä edes on banaania, että ei tule mitään ennakko-oletuksia mausta. Niinhän siinä sitten kävi, että koko keksimäärä hupeni parempiin suihin siltä istumalta ja lupasin tehdä illalla lisää samalla kun leivon huomisille kutsuille. Apinaeväs tahtoo mulla jäädä aina vähän semmoiseksi kovaksi tai tiiviiksi, että siitä on vaikea saada ikenillä palaa. Nämä puolestaan jäivät mukavan pehmeiksi. En tiedä johtuiko se siitä, että laitoin banaanin lisäksi myös päärynää taikinaan? Tässä kuitenkin ohje ja ohjeesta tulee tuommoinen pellillinen keksejä. Sormiruokalijan herkkukeksit: 2 banaania 1 päärynä 2,5-3dl kaurahiutaleita (+0,5dl kokonaisia lopuksi) 1 reilu tl kookosöljyä (Ceylon kaneli, vaniljajauhe) Sekoita sauvasekoittimella ainekset keskenään. Soseutuksen jälkeen lisäsin vielä puoli desiä kokonaisia kaurahiutaleita taikinaan rakennetta tuomaan. Oman taikinani maustoin aidolla vaniljalla sekä matalakumariinisella kanelilla. Maistuvat varmasti hyvälle ilmankin! Paistoin 200 asteessa noin kymmenisen minuuttia.
HUOM! Laita alle 12kk pihveihin kuivattua tiliä. THL:n ruokasuositukset suosittelevat välttämään tuoreita yrttejä vauvoille nitraatin takia. ❤️ Pehmeitä pihvejä sormiruokailijalle! Turussa sataa ja kaapeissa ei ollut oikein mitään. Piti äkkiä keksiä jotain. Tosin sormiruokailijan mieles
Sokeriton Banaanileipä (6 kk +) maistuu vauvoille, taaperoille ja aikuisille. Kokeile helppoa ja maistuvaa ohjetta ja ihastu sinäkin!
Olipa kerran kaksi banaania, jotka matkustivat maailman ääristä ensin Suomeen ja jatkoivat matkalaukkuelämää vielä kahden mökkireissun ja lukemattomien vaippakassivaelluksien muodossa. Kahden niin paljon maailmaa nähneen yksiln olisi ollut erityisen suuri sääli joutua biojäteroskikseen, mutta aika o
“Kuule, kokki! Mis sie tarvitset oikei hyvvää vegaanista viettelystä vaik ihan sekaanille. Täs siul on sellane.” Lupailin tämän vikkelän linssikastikkeen reseptiä teille jo kesällä, mutta muutaman (3 lasta + 1 elämä) muuttujan vuoksi ehdin sen näpytellä teille vasta nyt talven kynnyksellä. Hyv
Sienitäytteiset perunakakut ovat mainiota sormiruokaa. Juustoinen sienitäyte rapean perunakuoren sisällä luo täydellisen yhdistelmän.
Leivän tai ruisnapin päälle levitettävä lämminsavulohesta valmistettava lohitahna on yksi suosikkitahnoista ja se toimii loistavasti myös vaikkapa ruissipsin seuraksi. Tuota lohitahnaa tuleekin tehtyä melko usein niin viikonlopun naposteluihin tai juhliin, aina hieman eri tavoin maustet…
Kermassa haudutetut Ruusukaalit | Maku
Helpot, sitkeät kaura-suklaakeksit valmistuvat nopeasti ja maistuvat herkullisilta. Vaihtelua saat vaihtamalla päällisen suklaan toiseen.
Need an Italian-inspired appetizer? Marinate small mozzarella balls in olive oil, lemon, garlic, chives, and chili flakes before wrapping them in sweet-salty prosciutto. It’s an easy, addictive antipasto presentation.
Vauvan Vappudonitsit (6 kk+) on makeutettu banaanilla ja omenalla. Kokeile erilaisiakuorrutevaihtoehtoja ja herkuttele vauvan kanssa vappuna.
Pieni hetki sormiruokamaailmalle, mutta iso hetki sormiruokailun päämajassa! Tänään teen ensimmäistä kertaa kuukausien tauon jälkeen sormiruokaa kananmunalla kuopuksellemme! Kun hän muutamaa päivää vaille kuuden kuukauden iässä heinäkuussa 2018 sormiruokailut aloitti , kokeilimme kananmunaa me
Sormiruokailijan apinaeväs ei ole oma keksintöni. Reseptin minulle kertoi ystäväni silloin kun meidän sormiruokailutaival oli aivan alussa. Reseptiä on kuitenkin tänne selvästi kaivattu, koska sitä haetaan usein tuolla blogin haussa. Siellä ei muuten sitten toimi ääkköset, eli laittakaahan hakurivil
Minulla on yksi kysymys. Miksi me emme ole aina tehneet monen pienen apinaevään sijaan yhtä jättimäistä?
With over a hundred 5-star ratings, these Healthy Chocolate Muffins are a must-make! Packed with good-for-you ingredients and so fluffy, these delicious muffins can also be mixed up in your blender and are done baking in just 20 minutes. Loaded with greens and carrots, you are going to love how much your family adores these healthy muffins!
Jos etsit puuron tilalle jotain, joka valmistuu yhtä nopeasti kuin puuro, yhtä pienellä vaivalla kuin puuro ja on pienen ihmisen käsissä siistimmin syötävää kuin puuro, voit lopettaa etsimisen. Tässä se on: mukimuffinsi ! Mukikakkujen ja -muffinsien, kumpaa nimeä nyt haluaakaan käyttää, ideana on
Baked Polenta Bites with Butternut Squash Bruschetta Recipe
These Veggie Nuggets are healthy, kid friendly, and simple to make. Perfect for lunch boxes and snacks.
Helposti valmistuvat, pienet pikkusuolaiset maistuvat kahvipöydässä tai illanistujaisissa.
Olipa kerran jauhelihapihvi, mutta ei ollut kauaa, sillä se tuli vikkelästi sormiruokailijan syömäksi!
Leikkaa lohiviipaleet saksilla pieniksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna punasipulit. Murskaa kämmenessä roseepippurit karkeaksi rouheeksi.
The weekend is almost here. That means one thing – it is time for Friday Night Bites. It has been super busy at work lately, which is a good thing. I savor my Friday nights and weekends even more, since it is my time to relax along with planning our social activities. For me, I absolutely love having activities to look forward to – whether it is going out to dinner, entertaining at home, heading to a friends house for dinner or going away for the weekend. We happen to have many social activities planned now through the end of the year which makes me very happy. I am beginning to plan for a few holiday parties that I am hosting at our house and this weeks Friday Night Bites is high on the list of making an appearance. It was simple, in season and extremely flavorful along with being visually stunning. Hubby agreed by devouring the plate when I set it in front of him. This is a winner he exclaimed. I love having an “in-house” taste tester. How great it that? (Click "Read More" below to continue post) I am extremely excited to share this Crostini with all of you. It is really easy and your friends and family will love it. It is a rather lose recipe, meaning you don’t need exact measurements except for the spicy pistachios. I am providing guidelines that will have you making these over and over again. As far as wine, a great sparkling wine or Champagne would be perfect and so elegant. You might even want to serve your favorite port with these since the blue cheese is a natural pairing for port. Cheers! Pear and Honey Crostini with Spicy Candied Pistachios Makes 12 Baguette, 12 slices about ½ inch thick Ricotta cheese, 2 teaspoons per Crostini 1 Pear, quartered, seeds removed and sliced thin Honey Blue Cheese Spicy Candied Pistachios (recipe below) Lay the sliced baguette onto a cookie sheet. Toast both sides under the broiler until lightly golden brown. Remove and let cool. Top each Crostini with the ricotta and drizzle with a bit of honey. Next lay the sliced pear on top and place about a teaspoon of crumbled Blue Cheese and adorn with a few spicy candied pistachios and finish with a second drizzle of honey. Serve and enjoy. Tip: You can put a couple cups of cold water in a bowl with a couple teaspoons of fresh lemon juice then place the slices of pear in the water. This will prevent browning. Right before assembling, pat dry with a paper towel before placing onto the Crostini. Spicy Candied Pistachios 1/3 Cup Pistachios, shells removed 1 Tablespoon of Butter 1 Tablespoon of Brown Sugar ½ teaspoon of Smoked Paprika 1 dash of ground red pepper Salt In a medium sauce pan over medium heat melt the butter. Add the brown sugar, paprika and ground red pepper and stir together. Next add the pistachios and stir until they are coated well. Let cook for a couple minute until the mixture begins to become sticky like the consistency of syrup. Remove and add to a plate to cool. Sprinkle with a touch of salt. Break apart if needed after it is cooled. (Note: there may be extras to nibble on.)
Täydellinen kesälomalounas = kesäkurpitsaletut ja fetakastike!
Learn how to make this 3-ingredient, vegan and gluten-free flatbread that cooks in under 10 minutes.
Savulohitahnalla täytetyt kananmunat mukailevat klassisia paholaisen munia. Somat alkupalat maistuvat suolaisina suupaloina tilanteessa kuin tilanteessa.
Lohirullat maustetaan nyt wasabilla ja asetellaan saaristolaisleipäpalojen päälle. Voit graavata lohen itse tai ostaa valmiita graavilohiviipaleita.
Nämä jauhelihapötköt ovat pehmoisia ja sisältävät kaikkea kivaa: palsternakkaa, porkkanaa ja kukkakaalia sekä tomaattia. Munaa näissä ei ole, eivätkä ne sitä mielestäni lainakaan kaipaakaan, vaikka suoraan uunista tulleina nämä ovat hiukan herkkiä hajoamaan. Anna näiden siis jääht
Apinaeväs on oiva välipala pikkulapsille - ja miksei aikuisillekin. Etenkin sormiruokailijoiden keskuudessa tämä naposteltava on hyvin suosittu. Apinaevään voi helposti napata mukaan evääksi ja samalla kun lapsi mutustelee sitä itsekseen, saa vanhemmat hetkeksi vapaat kädet ja lapsi jotain tekemistä, pyöritellessään ja ihmetellessään evästään. 1 banaani 1 dl kaurahiutaleita 1 tl (kookos)öljyä (ripaus ceylon-kanelia) Muussa banaani ja sekoita kaikki aineet keskenään. Muotoile leivinpaperilla vuoratulle uunipellille massasta patukoita ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Öljynä käytän tässä välipalassa mieluiten kylmäpuristettua kookosöljyä, sillä koen se terveelliseksi. Toinen vaihtoehto olisi extra neitsyt oliiviöljy. Rypsiöljy saa jäädä kaappiin - sitä me emme muutenkaan käytä käytännössä koskaan. Ceyloninkaneli aiheuttaa monesti ihmetystä - mitä se on? Miten se eroaa tavallisesta kanelista ja miksi sitä suositellaan lasten (ja aikuisten) ruokiin? Ceyloninkaneli on terveellisempää kuin suurin osa kaupoissa myytävistä kaneleista, sillä se ei sisällä maksalle haitallista kumariinia. Tästä syystä etenkin lapsille suositellaan tarjottavan ceyloninkanelia.
Lado siivutettu kukkakaali uunivuokaan kanapalojen ja sinihomejuuston kanssa. Vuoka maistuu myös kukkakaalia vierastavalle, niin hyvin maut pelaavat yksiin.