Blondies-palat ovat pieniä, makeita, tahmaisia brownies-palojen vaaleita sukulaisia. Näissä blondiespaloissa on makean valkosuklaan kaverina kirpsakoita vadelmia, jotka raikastavat kokonaisuutta. Blondies on siitä huolimatta sen verran makea, että jo yksi pieni pala vie makeannälkää pois. Tai ainakin…
Kardemummamuffinssit ovat perheemme suosikkimuffinsseja. Muffinssit ovat isoja, korkeita, vahvasti kardemummanmakuisia. Pinnalla rapsahtele...
Ensimmäistä kertaa leivoin tätä omenakakkua. Luettuani reseptin tiesin, että tämän täytyy olla hyvää. Ennakkoaavistus piti paikkansa,...
Taikinainen suklaapohja yhdistettynä hieman rapeaksi jäävään keksikerrokseen, ah! Yhdistin brookies-reseptiini kaksi luotto-ohjettani. Lopputulos palkitsi.
Uunissa valmistettu kurpitsaorzo on niin hyvää, että melkein taju lähtee.
Herkullinen pastasalaatti syntyy Fusilli-kierrepastasta, lämminsavulohesta, ananaksesta, paprikasta, punasipulista, tillistä ja suolakurkusta. Salaatinkastikkeeseen käytin purkillisen kurkkumajoneesia, Dijon-sinappia, suolaa ja pippuria. Ohjeella tulee noin 3 litraa herkullista pastasalaattia. PASTASALAATTI LÄMMINSAVULOHESTA noin 3 litraa 500 g Fusilli-kierrepastaa (keitinveteen lihaliemikuutio, suolaa, mustapippuria) 1 punainen paprika kuutioituna 500 g lämminsavulohifilettä 2 pientä prk ananaspaloja (à 227/135g) tai 300 g tuoretta ananasta 1 punasipuli kuutioituna 1 ruukku tuoretta tilliä silputtuna 2 suolakurkkua kuutioituna 1 prk (250 g/2,5 dl) Auran kurkkumajoneesia 3 tl Dijon-sinappia suolaa, mustapippuria 1. Keitä pasta ohjeen mukaan runsaassa vedessä, johon on lisätty lihaliemikuutio, suolaa ja mustapippuria. Kaada keitetty pasta lävikköön ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä. Anna valua hetki. 2. Kaada pasta isoon, 3-4 litran tarjoiluastiaan. Pilko sekaan lämminsavulohi ja pesty paprika. 3. Kuutio tuore ananas tai jos käytät säilykeananaspaloja, valuta neste ensin pois. Lisää ananaspalat ja kuutioitu punasipuli salaattiin. 4. Kaada kurkkumajoneesi pikkukulhoon, lisää sekaan Dijon-sinappi, suolaa ripaus sekä mustapippuria. Sekoita salaatinkastike ja kaada kulhoon salaattiainesten päälle. Sekoittele salaatinkastike huolellisesti salaatin sekaan. 5. Silppua ruukullinen tilliä ja pilko suolakurkut kuutioiksi. Lisää ainekset salaattiin ja sekoita salaattia vielä kerran kunnolla. Vaiheet: 1. Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. 2. Pilko paprika kuutioiksi. 3. Leikkaa lämminsavulohi paloiksi ja lisää salaattiin. 4. Lisää ananaspalat. 5. Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi. 6. Salaatinkastikkeeseen käytin Auran kurkkumajoneesia koko purkin eli 250 g. 7. Kaada majoneesi, Dijon-sinappi, suola ja mustapippuri pieneen kulhoon ja sekoita ainekset. 8. Kaada salaatinkastike päälle ja sekoita aineksia tässä vaiheessa. 9. Yritä saada salaatinkastike levittäytymään tasaisesti pastan sekaan. 10. Silppua tilli ja kuutioi suolakurkut, lisää salaattiin ja sekoita salaatti kunnolla. 11. Valmista pastasalaattia. Peitä kelmulla ja vie kylmään maustumaan hetkiseksi. 12. Ihanaa pastasalaattia, sopii vaikka juhlapöytään. 13. Hedelmäisyyttä voi lisätä vielä esim. viinirypäleillä. 14. Niin hyvää :)
Key lie pie sopii pääsiäiseen.
Sarjassamme supernopea aamiaisleipä ja vaihtoehto kaurapuurolle. Meillä tosiaan syödään lähes poikkeuksetta joka aamu kaurapuuroa. Aina...
Silloin kun täytekakkupohja pitää takuuvarmasti onnistua, kannattaa nähdä se vaiva, että punnitsee raaka-aineet. Olen huomannut, että kananmunat ovat kennoissa vaihtelevan kokoisia, ja tällä saattaa olla suuri merkitys siinä, että joillakin kerroilla pohja ei ole niin onnistunut -ja munien täytyy aina olla huoneenlämpöisiä. Kolmas tärkeä seikka on hyvä sokeri! Kannattaa valita laadukas hienompikiteinen sokeri edullisten ja karkeakiteisten sokerien sijaan. Eron huomaa helposti muna-sokerivaahtoa vatkatessa: hienompikiteinen Dansukkerin taloussokeri tai Siro-sokeri sulavat munasokerivaahtoon nopeammin, ja vaahdosta tulee kauniin vaaleaa ja kuohkeaa. Tämän hyvän ohjeen olen löytänyt leipuri-kondiittori Ulla Svenskin Ullanunelman sivuilta täältä. Vanha kunnon talousvaaka esiin ja ensin punnitsemaan rikotut kananmunat. Tällä ohjeella voi tehdä pieniä täytekakkupohjia tai suuria täytekakkupohjia, sillä ohje perustuu 70%:n sääntöön, laskemiseen ja punnitsemiseen. Vaikeaa se ei ole. Itse halusin tehdä kuuden munan kakkupohjan, sillä se mahtuu sopivasti häälahjaksi saamamme ø 25-26 cm:n alumiinisen lempikakkuvuokaani. Tyhjä kulho vaa'alle, taaraus nollaksi ja kananmunat rikotaan kulhoon. Vaaka näytti munien painoksi 350 g. Tässä ohjeessa sokerin ja jauhojen määrä on yhtä suuri eli 70% munien painosta eli 350 x 0,7 = 245 g. Siis sekä hienoa sokeria 245 g että jauhoja 245 g. Itse jaan vielä jauhojen määrän samalla 70%:n suhteella vehnäjauhoihin ja perunajauhoihin eli 245 g x 0,7 = 170 g vehnäjauhoja ja perunajauhoja 245 g - 170 g = 75 g. Leivinjauhetta voi joko lisätä tai jättää kokonaan pois; itse lisään vajaan teelusikallisen leivinjauhetta. Tämä ohje on ollut hyvä ja luotettava: ei ole koskaan epäonnistunut kakkupohjat (pitäisikö koputtaa puuta?). Kakkupohja kestää kostutusta aika paljon, mutta ei ole ihan niin unelmanpehmoinen kuin levykakkupohjasta (kääretorttupohjasta) täytetyt kakut. Ohje toimii myös gluteenittomilla jauhoseoksilla, mutta silloin leivinjauhe pitää jättää pois - gluteenittomissa jauhoseoksissa kohotusaine on valmiiksi lisättynä. HYVÄ KUUDEN (6) MUNAN TÄYTEKAKKUPOHJA ø 25-26 cm:n vuoka 350 g eli 6 kananmunaa 245 g Dansukkerin taloussokeria tai Siro hienokiteistä sokeria 170 g puolikarkeita vehnäjauhoja 75 g perunajauhoa vajaa teelusikallinen leivinjauhetta Kostutusneste: 3 dl omenamehua 1-2 dl vettä 1 rkl hienoa sokeria Täyte: 4 dl omenasosetta tai omenahilloa Täyte2: 2 dl vispikermaa 2 tl vaniljasokeria 1 prk (200 g) maustettua rahkaa esim. vanilja tai sitruuna 2 rkl hienoa sokeria (kanelia) 1,5 dl omenasosetta/omenahilloa 1/2 dl omenamehua 5 liivatelehteä 1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 2. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe ensin yhteen. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja kääntele nuolijalla varovaisesti vaahdon sekaan. Itse kyllä harvoin teen niin kuin opetan; yleensä sekoitan aluksi muutaman kierroksen sähkövatkaimella jauhoseosta munasokerivaahtoon ja vasta lopuksi kääntelen nuolijalla :) 3. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40-50 min toiseksi alimmalla tasolla keskilämmöllä. 4. Anna kakun jäähtyä ritilällä 15-20 min ja kumoa kakku jäähtymään. Kakku säilyy kosteana, kun käännät kakkuvuoan takaisin päälle ja laitat kakun kakkukuvun sisälle. Kakku on parhaimmillaan täytettäväksi vasta seuraavana päivänä eikä murene niin kovasti leikatessa. 5. Leikkaa kakku kolmeen yhtäsuureen osaan, itse jätän alimman osan aavistuksen korkeammaksi, sillä alaosa saa kantaa painon ja kostuu eniten. 6. Vuoraa sama kakkuvuoka, jossa paistoit kakkupohjan, reilusti tuorekelmulla. Ala koota kakkua nurinpäin vuokaan kelmun päälle eli kakun pintaosa paistopuoli alaspäin ensimmäisenä. 7. Tee kostutusliemi ja täytteen rahkamousse. Vatkaa moussea varten kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Liota liivatteita 10-15 min kylmässä vedessä ja liuota puristellut liivatteet mikrossa kuumennettuun omenamehutilkkaan. Lisää kermavaahtoon ensin rahka, sokeri ja omenasose/omenahillo. Voit lisätä hieman sokeria, kanelia ja hilloakin, jos haluat rahkamousseen makua enemmän. Lisää seokseen viimeisenä liivateseos ja vatkaa kunnolla sähkövatkaimella ainekset tasaiseksi. 8. Kostuta kakkua melko reilusti. Laita puolet hillosta ensimmäiseen väliin ja hillon päälle puolet rahkamoussesta. Paina kakun keskiosa varovaisesti moussen päälle. Kostuta reilusti keskiosaa, toista hillo- ja moussetäytteiden laitto. Kostuta viimeistä kakkukerrosta, mutta ei niin paljon kuin edellisiä kerroksia. Paina kakun alaosaksi tuleva osa leikkauspinta alaspäin moussekerroksen päälle. Nosta tuorekelmun reunat tiiviisti kakun päälle ja vie kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään (tai jos aamulla teet, voi iltapäivällä jo kuorruttaa). 9. Kuorrutukseen kannattaa varata riittävästi kermaa, jos pursottaa pinnan. Itse sivelen ensin ohuen kerroksen kermavaahtoa koko kakulle. Sen jälkeen pursotan reunat ja joskus vähän kakun pintaakin. Itse käytän yleensä noin 5 dl vispikermaa, jonka maustan muutamalla teelusikallisella vaniljasokeria. Vaiheet: 1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Punnitse ensin rikotut kananmunat. Lisää sokeria grammoina 70% rikottujen munien painosta. Tässä tapauksessa 350 g munia ja 245 g sokeria. Lisää jauhoja yhtä paljon kuin sokeria eli yhteensä 245 g (170 g vehnäjauhoja + 75 g perunajauhoja) sekä hieman leivinjauhetta. Siivilöi ja kääntele seos varovaisesti nuolijalla sekaan. 2. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. 3. Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa 40-50 min keskilämmöllä. Kakun pitää kohota keskeltä kuperaksi ja alkaa irrota vuoasta reunoilta. Pistä kakun keskelle esim. puisella grillitikulla, jos tikku on puhdas, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä ritilällä 15-20 min ennen kumoamista. 4. Kumoa kakku kakkukuvun alustalle ja laita vuoka takaisin päälle. Laita vielä kakkukupu päälle. Anna kakun levätä seuraavaan päivään ennen täyttämistä. 5. Täytä kakku haluamallasi tavalla. Tähän kakkuun laitoin omenamehusta kostutusnestettä, omenasosetta ja rahkamoussea. 6. Leikkaa kakku kolmeen yhtäsuureen osaan. 7. Kelmuta kakkuvuoka reiluilla tuorekelmupaloilla. Kokoa kakku nurinpäin vuokaan. Laita kakun päällisosa vuokaan, paistopinta alaspäin. Kostuta reilusti. Lisää puolet omenasoseesta. 8. Lisää omenasoseen päälle puolet rahkamoussesta, levitä tasaiseksi. 9. Tee toinen kerros samalla tavalla: kostuta reilusti, laita omenasose/omenahillo päälle ja päällimmäiseksi loput rahkamoussesta. 10. Kostuta kakun pohjaksi tulevaa kerrosta leikkauspinnalle, ei kuitenkaan niin paljoa kuin edellisiä kerroksia. Paina viimeinen kerros paikalleen leikkauspinta alaspäin. Paina kakkua kevyesti, että kerrokset ottavat yhteen ja kakku hyytyy tasaisesti. Nosta tuorekelmun reunat tiiviisti päälle ja vie kakku kylmään hyytymään, mieluiten yön yli. 11. Tämä kakku tuli väsyneen emännän jouluaatonaattoillan tekeleenä, ja koristelu on tyyliä "kuhan häness' on"... 12. Vaan kakku oli hyvän kostea sisältä, ei vetisen märkä, ja täyte maistui ainakin meidän perheelle. .
Sienikastike ja keitetyt perunat ovat yksinkertaista ja ihanaa kesäruokaa.
Perjantaina klo 22.30 soi isännän puhelin keittiössä. Olimme jo ehtineet mennä nukkumaan, sillä väsynyt messureissaaja oli vain paria tuntia aiemmin saapunut kotiin. Säikähdin, että mitähän huonoja uutisia tällä kertaa oli tulossa, mutta mies huikkasikin minulle, että arvaas kuka on pihassa...rakas helsinkiläispoikammehan siellä odotti uudessa autossaan. Meillä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että poika oli tulossa, joten yllätys (ja ilo) oli suuri. Miniämme oli mennyt omien vanhempiensa luona käymään, ja poika jatkoi yksin matkaa Vimpeliin. Koeajelulla käytiin jo yöllä, päivännäöllä piti tutkia muita kivoja juttuja :) Miehen messuviikon aikana olin elänyt kuin peikko pellossa: en ollut käynyt kertaakaan kaupassa, ja elin kahvin, kasvisten, viilin ja kananmunien varassa. Nyt sitten pitikin yhtäkkiä kaapia peräti kahdelle nälkäiselle miehelle kelvollista ruokaa tyhjistä kaapeista. Onneksi sentään niitä kasviksia riittää: salaatiksi tammenlehväsalaattia, viinisuolaheinää, paprikaa, terttutomaatteja ja kurkkua sitruunamehulla ja sinappisella salaatinkastikkeella höystettynä. Ruokapuolesta vastasi basmatiriisi ja hapanimelä broileri-pekoni-sienikastike, johon heittelin sipulia ja kukkakaalinkukintoja sekaan. Ateriasta tuli kuin tulikin vallan onnistunut kokonaisuus. Ensimmäisenä piti tietysti laittaa pannukakkutaikina turpoamaan. Tämän pannukakkuohjeen esitteli näyttelijä Ville Virtanen joskus vuosia ja vuosia sitten aamutv:ssä lempireseptinään. Ja onneksi tuli aikoinaan kirjoitettua ohje ylös, sillä tällä ohjeella tosiaan tulee maailman parhaimmat pannukakut. Sittemmin olen nähnyt saman ohjeen blogeissa Maailman parhaimman pannukakun nimellä, ja sillä nimellä se taisi olla aamutv:ssäkin, mutta meillä se tunnetaan nimellä Ville Virtasen pannukakku. VILLE VIRTASEN PANNUKAKKU uunipellillinen 50-60 cm:n uuniin 2 isoa kananmunaa 8 dl maitoa 1 tl suolaa 1 tl vaniljasokeria 1-1,5 dl hienoa sokeria 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 100 g sulatettua voita 1. Vatkaa kulhossa munat ja maito ensin. Lisää suola ja sokerit, sekoittele hetki. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaan, sekoittele vispilällä taikina sileäksi. Kaada lopuksi sekaan haalea, sulatettu voi. Sekoittele rasva kunnolla muiden ainesten joukkoon - taikina jää ohueksi. Anna taikinan turvota ainakin 2-3 tuntia huoneenlämmössä ja sekoittele vispilällä silloin tällöin. 2. Kaada taikinaseos leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille (pullapelti). Paista 215 asteessa noin 25 min, eli kunnes pinnassa on kivasti ruskeita pilkkuja ja taikina on hyytynyt. Älä säikähdä pannukakun pinnalla paiston jälkeen näkyvää rasvaa, sillä jäähtyessään pannari imaisee rasvan sisäänsä, ja juuri se pitää pannukakun ihanan pehmeänä ja herkullisena. Tämä pannari ei ole yhtään kuiva tai koppura, edes pinnastaan, vaan kauttaaltaan ihanan pehmeä ja herkullinen. 3. Nauti pannukakku omenahillon ja kermavaahdon kera. Meillä pannukakun päälle laitettiin tyrni- ja omenahilloa sekä sokeritonta kermavaahtoa. Vinkki: kurkkaa myös ihana porkkanapannukakku! Vie kielen mennessään... Vaiheet: 1. Mittaa ainekset isoon kulhoon ja sekoittele vispilällä. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä vähintään 2 tuntia. Mitä kauemmin annat taikinan turvota, sitä pehmeämpi ja parempi pannukakku. 2. Kaada ohuehko pannukakkutaikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle pullapellille. Paista 215 asteessa uunin keskitasolla noin 25 min, kunnes pannukakku on jähmettynyt ja pinnassa on ruskeita pilkkuja. 3. Anna pannukakun jäähtyä ja imaista pinnassa oleva ohut rasvakerros sisäänsä. 4. Nämä pannukakkupalat pysyvät pehmeinä ja mehevinä parikin päivää, eivätkä kuivu. Ihana ohje! 5. Pannari alkoi huveta huolestuttavaa tahtia, ja ruoka oli vasta tulollaan. 6. Tyrni- ja omenahilloa sekä makeuttamatonta kermavaahtoa pehmeän pannarin kera. 7. Liian hyvää... Ja taas piti jättää haikeat jäähyväiset sunnuntaina...ei tiedä nähdäänkö ennen joulua lainkaan. Ville Virtasen pannukakku nro 2 lähti pojan mukana etelään :)
Katselin eräänä iltana jotain amerikkalaista rikossarjaa tv:stä, ja siinä tarjoiltiin joulunaikaan klassisia amerikkalaisi...
Ulkomaisia leivontasivustoja selatessani törmäsin banaanipiirakkaan, joka tehtiin lasivuokaan kerrostaen. Yleensä en ole kauhean ihastunut banaanin makuun leivonnassa, mutta ajattelinpa kokeilla taas niitäkin monen vuoden tauon jälkeen. Alkuperäisessä ohjeessa oli aivan liikaa sokeria, joten laitoin omaan versiooni 3 dl vähemmän. Silti piirakkaan jäi kunnolla makeutta. Alkuperäisen lasagnevuoan sijaan leivoin piirakan uunipellille. Piirakan pohjataikinan sokerin vaihdoin fariinisokeriin ja rasvaa vähensin reippaasti, samoin vähensin muruseoksen määrää, kun sitäkin tuntui olevan kahden piirakan tarpeisiin. Alkuperäinen ohje löytyy Cookies and Cups -sivustolta Banana Bread Crumb Cake -nimellä. Tässä julkaistu ohje on oma muunnokseni reseptistä. Tästä piirakasta tuli todella hyvää. Piti jo lämpimänä leikata palanen, kun tuoksui niin hyvälle. Tämän jälkeen tiedän, mihin upotan ylikypsät banaanit :) Banaani-murupiirakan voi tarjoilla kahviherkkuna sellaisenaan, tai lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. BANAANI-MURUPIIRAKKA iso uunipellillinen 3 kookasta banaania 120 g pehmeää voita tai margariinia 4 dl fariinisokeria 2 isoa kananmunaa 2 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta 5,5 dl vehnäjauhoja 3 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 2 dl maitoa huoneenlämpöisenä Muruseos pinnalle*: 4 dl sokeria 4 dl vehnäjauhoja 160 g kylmää voita kuutioina *Muruseosta riittää myös tämä vähempi määrä (testasin): 3 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 125 g kylmää voita tai margariinia kuutioina 1. Vatkaa banaaniviipaleet ja pehmeä voi tasaiseksi soseeksi kookkaassa kulhossa. Lisää seokseen fariinisokeri, munat ja vaniljasokeri. Vatkaa seosta pari minuuttia. 2. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan, vatkaa vain ainekset nopeasti sekaisin. 3. Kaada taikina paperoidulle uunipellille. Tee muruseos pinnalle: nypi kaikki ainekset kulhossa pieniksi muruiksi. Ripottele muruseos piirakkataikinan pinnalle mahdollisimman tasaisesti. Muruseosta tulee paksu kerros. 4. Paista piirakkaa 175 asteessa uunin keskitasolla (ellei keskitasoa ole, toiseksi alimmalla tasolla) noin 30-35 min, kunnes tikulla keskelle pistettäessä tikku jää puhtaaksi. Banaani-murupiirakan voi tarjota lämpimänä tai kylmänä, sopii hienosti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kaveriksi. Vaiheet: 1. Vatkaa banaaniviipaleet ja pehmeä voi soseeksi. 2. Tällaiselta näytti banaani-voiseos. 3. Lisää banaaniseokseen fariinisokeri, munat ja vaniljasokeri (vaniljauute). Vatkaa seosta pari minuuttia. 4. Seos näyttää tällaiselta. 5. Sekoita kuivat aineet eli vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola ensin keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. 6. Älä sekoita liikaa, vain ainekset nopeasti sekaisin. 7. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle isolle uunipellille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. 8. Nypi muruseoksen kylmä voi, sokeri ja vehnäjauhot hienoksi muruksi. 9. Oma muruseokseni jäi aika jauhoiseksi. 10. Ripottele muruseos tasaisesti piirakkataikinan päälle. 11. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla (toiseksi alimmalla tasolla) noin 30-35 min ylä/alalämmöllä, kunnes tikkutestin tikku tulee keskeltä puhtaana. Omalla uunillani paistoin 35 min. Nauti piirakka vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. 12. Toisella kerralla vähensin muruseoksen määrää: 3 dl sokeria + 3 dl vehnäjauhoja + 125 g laktoositonta margariinia, ja aivan riittävästi muruseosta tuli pinnalle vähemmälläkin määrällä :) Tämä piirakka oli todella hyvää. Parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun banaani maistuu paremmin. Säilyi hyvänä jääkaapissa rasiassa koko viikon. Enpä moiti enää banaaneja leivonnassa :) Päiväkahvin kera...
Nopeat ja herkulliset vadelmajogurttisuklaan makuiset keksit hurmaavat kahvipöydän vieraat takuulla!
Tämän kesän raparperisatoa näyttää riittävän vielä moneen piirakkaan ja hillopurkkiin. Kattimatikaisen blogista täältä löytyi taas vähän erilainen pellillinen raparperipiirakkaa ja sitä päätin testata tänään. Piirakkapohja oli mehevää kardemummakakkua ja sitä paistettiin, ilman mitään päällysiä noin 20 minuuttia, lähes kypsäksi. Paistetun pohjan päälle lisättiin raparperit ja kauratosca, ja piirakka uuniin uudelleen 25 minuutiksi. Iso, paksu ja mehevännäköinen piirakka tuli uunista - ja se maku! Tämä piirakka on maultaan ehdottomasti yksi parhaimmista raparperipiirakoista. Itse jätin raparperipalat vähän turhan suuriksi ja poikkesin alkuperäisestä ohjeesta. Isommatkin raparperipalat kypsyivät pehmeiksi ja olivat hyvänmakuisia, mutta piirakkaa leikatessa tahtoivat irtoilla. Seuraavalla kerralla silppuan raparperit, alkuperäisen ohjeen mukaan, pienemmäksi silpuksi. Teen nimittäin varmasti tätä piirakkaa toisen ja kolmannenkin kerran, oli se niin hyvää! PELLILLINEN KAURATOSCA-RAPARPERIPIIRAKKAA Pohja: 200 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia 3 dl hienoa sokeria 4 kananmunaa (isoa) 2 dl maitoa tai kermaa (laitoin desin molempia) 4 tl kardemummaa 4 tl leivinjauhetta 6,5 dl vehnäjauhoja Paistetun pohjan päälle: 1 litra raparperipaloja (pilko niin pieneksi kuin pystyt) Kauratosca: 150 g voita tai margariinia 3 dl hienoa sokeria 4 tl vaniljasokeria 4 dl kaurahiutaleita 1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pese ja viipaloi raparperit. 2. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, jokaisen lisäyksen jälkeen vatkaten. 3. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. 4. Levitä taikina leivinpaperin päälle isolle uunipellille ja paista keskitasolla 175 asteessa noin 18-20 min ylä/alalämmöllä. 5. Laita kauratoscan voi tai margariini kattilaan ja sulata lämmöllä. Lisää toscan muut aineet sekaan ja sekoittele kattilassa pari minuuttia. 6. Ota esipaistettu pohja uunista, kaada raparperipalat tasaisesti piirakan päälle ja murustele kauratosca raparperien päälle. Paista vielä 175 asteessa 25 min, kunnes pinta saa vähän väriä ja raparperi on pehmennyt. Itselläni raparperit olivat kypsiä 25 minuutissa. 7. Piirakka kestää hyvin pakastamisen. Vaiheet: 1. Pilko raparperit mahdollisimman pieneksi silpuksi, pienemmäksi kuin mitä kuvassa on! Lämmitä uuni 175 asteeseen. 2. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. 3. Lisää munat yksitellen. Vatkaa jokaisen lisäyksen jälkeen. 4. Lisää kuivia aineita ja maitoa vuorotellen, noin 3-4 erässä. Sekoita mahdollisimman vähän. 5. Levitä taikina leivinpaperin päälle pullapellille. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 18-20 min. 6. Sulata kauratoscan rasva kattilassa ja lisää muut aineet sekaan. Sekoittele hetki. 7. Kauratoscaa valmiina ripoteltavaksi pinnalle. 8. Levitä pilkotut raparperit tasaisesti paistetun pohjan päälle. Pilko raparperit silpuksi (toisin kuin kuvassa), niin seos kiinnittyy pintaan paremmin. 9. Levitä kauratosca tasaisesti raparperien päälle ja paista piirakkaa noin 25 min keskitasolla 175 asteessa, kunnes pinta saa väriä ja raparperit pehmenevät. 10. Itse paistoin piirakkaa 25 minuuttia, jolloin raparperit olivat pehmeitä. 11. Piirakasta tuli ihana! Kardemummainen, pehmeä ja mehevä. Todella herkullinen ohje.
Pääsiäinen lähestyy ja mikäs sen parempi Pääsiäisleivonnainen kuin helppo sitruunakakku. Tämä ohje on muokattu helposta 7 minuutin kakusta, josta tein vaniljaisen version jokin aika sitten. Mielestäni tämä sitruunainen voitti edellisen version selvästi, kyllä oli hyvää! Kakun mausta tuli mieleen sellaise…
Vaniljakiisseli on nopea valmistaa.Tarjoa vaniljakiisseli jäähtyneenä mansikkahillon kanssa. Helppoa ja hyvää!
Kevätkääryleet ovat suosittuja niin Thaimaassa kuin Kiinassakin. Kevätkääryleisiin sopivia valmiita, pakastettuja taikina-arkkeja voit ostaa etnisistä ruokakaupoista.
Täydellisen kantarellikeiton pehmeän ja kermaisen maun salaisuus on vuohenmaitojuustossa ja pikku tilkassa konjakkia. Tällä hurmaat kaikki kesävieraat (jos vain maltat tarjota heillekin!).
Kinkkupiirakka sopii moneen: kahvipöydän suolapalaksi, iltapalaksi, lounaaksi tai evääksi piknikille. Nappaa pomminvarma resepti tästä!
Adventti alkoi ja joulu lähestyy jo tontunaskelin. Sen verran jo jouluttaa Koiviston perheessäkin, että ikkunoihin on laitettu jouluvalot, ulkona on isot valonauhat viritettyinä ja joulukortit on lähetetty - joululahjatkin on jo hankittuina, ei tosin vielä paketoituina. Viikonloppuna alkoikin tehdä mieli oikein kunnon vanhanajan jouluista rusinakakkua. Sellaista, jossa on paljon rusinoita ja maistuu lähinnä hedelmäkakulle - on siis vähän tiivis rakenteeltaan, mutta silti mehevä. Ja rusinat ovat toivottavasti tasaisesti ympäri kakkua, eikä vain pohjalle laskeutuneena... En viitsinyt mitään ohjeita etsiä, vaan toteutin kakun sormituntumalla. En halunnut kakkuun kirjavaa makuyhdistelmää, vaan pitäydyin ihan vaniljasokerissa ja ripauksessa kardemummaa. Ylimääräisenä jouluekstrana laitoin rusinoiden sekaan desilitran punssia ja toivoin, että se pidentäisi kakun säilymisaikaa kylmässä. Tämä on nimittäin niitä hedelmäkakkuja, joita voi tehdä jo nyt joulua odottelemaan. Valmis kakku kääräistään folioon ja vielä isoon Maxi Minigrip -pussiin, ja kylmään mehevöitymään. Parhaimmillaan on noin viikon kuluttua, mutta säilyy vallan hyvin pari viikkoa jääkaapissa tai muussa kylmässä varastossa. Tätä kakkua ei tarvinnut varastoida, sillä neljäsosa kakusta hävisi ensimmäisenä päivänä. Loput kakusta katosi tasaiseen tahtiin seuraavien päivien aikana, eikä kakku ehtinyt jääkaapissa käydäkään. Punssi ei kylläkään omaan suuhuni maistunut kakussa, mutta varmasti piti kakun hyvänmakuisena ja säilyvänä huoneenlämmössä. Ensi kerralla punssia voisi lurauttaa vähän reilummastikin sekaan, ja ehkä rusinoitakin lisätä. Punssin alkoholi kiehuu kyllä rusinoiden seasta pois, sillä rusinoita keitetään vajaat 10 min punssi-vesiseoksessa. Ja jos ei halua käyttää alkoholia kakunteossa, voi punssin korvata vaikka vedellä tai vaalealla glögillä, omenamehulla tms. JOULUN PUNSSI-RUSINAKAKKU (1,75 - 2 litran vuokaan) 3 dl rusinoita 1 dl punssia 2 dl vettä 200 g kylmiä voikuutioita (tai margariinikuutioita) 4 isoa kananmunaa 2,5 dl sokeria 5,5 dl erikoisvehnäjauhoja 1 iso tl soodaa 1 iso tl leivinjauhetta 2 tl (Meiran) vaniljasokeria tai vanilliinisokeria 1 iso tl kardemummaa 1. Voitele ja korppujauhota 1,75 - 2 litran vuoka. Itselläni oli 2 litran teflonvuoka, mutta hieman pienempikin riittää. 2. Laita pieneen kattilaan rusinat, punssi ja vesi. Kiehauta ja keitä seosta hiljalleen noin 8-10 min. Nestettä saa jäädä sekaan eli rusinoiden ei tarvitse imeä kaikkea lientä. Käännä levyltä virta pois ja siirrä kattila sivuun. Lisää kylmät voikuutiot sekaan ja sekoittele hiljalleen. Voikuutiot saavat sulaa hiljalleen rusinoiden sekaan ja jäähdyttää samalla seoksen. 3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi isossa vatkauskulhossa. 4. Sekoita erikoisvehnäjauhot, sooda, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma keskenään. Itse mittailin normaalilla teelusikalla, reilulla sellaisella, kohotus- ja mausteaineet eli jos käytät mittalusikoita, lisää vähän reilummasti kaikkea. Lisää jauhoseos ja rusina-voiseos vuorotellen taikinan sekaan. Voit sekoittaa nuolijalla, tai itselläni on eriskummallinen tapa pitää sammutettua sähkövatkainta kourassa ja sekoittaa seosta manuaalisesti sähkövatkaimen vispilöillä...lisää ensin jauhoseosta, ja lopeta lisäykset jauhoseoksen lisäämiseen, tällöin taikinan rakenne pysyy mielestäni hyvänä. 6. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista uunin toiseksi alimmalla (tai alimmalla) tasolla 165-170 asteessa noin 45-55 min. Itselläni oli 170 asteessa, toiseksi alimmalla tasolla (uunissani on viisi tasoa) noin 50 min. Kakku tuntuu tosi tiiviiltä, ja sen pitääkin olla sellainen - sisus on kuitenkin pehmeää ja mehevää. Koska kakku on tiiviihköä, rusinat levittäytyvät tasaisesti eripuolille kakkua. Pinta värjääntyy rusinaveden takia melko nopeasti tummahkoksi, mutta sitä ei kannata paistaessa säikähtää. Ja tämä on niitä kakkuja, joita voi säilöä pari viikkoa kylmässä eli joulun kakut voi tehdä jo nyt. Kakku maistuu todella vanhanajan hedelmäiselle rusinakakulle ja on yksi suosikeistani. Vaiheet: 1. Laita kattilaan rusinat, vesi ja punssi. Kiehauta ja keitä hiljalleen 8-10 min. Sammuta levy ja siirrä kattila sivuun. 2. Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään ja mittaa lautaselle jääkylmät voi- tai margariinikuutiot. 3. Lisää kylmät voikuutiot kuuman rusina-punssiliemen sekaan ja anna voin sulaa hiljalleen liemen sekaan. Sekoittele lusikalla silloin tällöin. Voi jäähdyttää samalla liemen sopivaksi. 4. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 5. Lisää vuorotellen, jauhoilla aloittaen ja jauhoihin lopettaen, kuivat aineet ja rusina-voiseos muna-sokerivaahdon sekaan. Voit sekoittaa nuolijalla tai vatkaimen hitaimmalla nopeudella, mutta älä vatkaa yhtään ylimääräistä ja varo, etteivät rusinat mene rikki. Kakkujen teossa suosin erikoisvehnäjauhoja, sillä niillä saa kakut pysymään mehevinä. 6. Itse annan taikinan tekeytyä vielä muutaman minuutin kulhossa ja kääntelen pari kertaa nuolijalla taikinaa ympäri. 7. Kaada taikina 1,75 - 2 litran voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. 8. Paista 165-170 asteessa (sen mukaan miten äkäinen uuni sinulla on) keskilämmöllä, uunin toiseksi alimmalla tasolla (tai alimmalla), noin 45-55 min. Itselläni oli 170 asteessa, toiseksi alimmalla tasolla, ei kiertoilmaa päällä, noin 50 min. Kokeile tikulla, onko kakku kypsä. Kakun pinta ruskistuu herkästi rusinaveden takia, joten sitä ei kannata säikähtää, ja kakku tuntuu tosi tiiviille. 9. Valmis kakku on pinnalta tiivis ja sisältä tosi mehevän kostea ja hedelmäinen. Maku vain paranee säilytyksessä ja kakku säilyy hyvänä parikin viikkoa. 10. Ja rusinatkin levittäytyivät kauniisti ympäri kakkua :)
Kyllä tuore pulla ja erityisesti laskiaspulla vain on hyvää! Laskiaistiistai on ensi viikolla ja sen kunniaksi tein meille jo laskiaispullia. Viime vuonna kokeilin kinuskisia versioita puolukalla höystettynä ja tänäkin vuonna suunnittelin tekeväni hieman erilaisia pullia. Lopulta kuitenkin perinteet voittiv…
Taivaallinen salaatinkastike
Banaanikakun maku ja mehukas koostumus on hurmannut tuhannet herkuttelijat. Tästä herkusta ei ole kuitenkaan aiemmin voinut nauttia mikäli maito ja gluteeni eivät sovi ruokavalioon. Tämä resepti toimii kuitenkin kaikille! Laktoosi- ja gluteeni-intoleranssista kärsivät ihmiset voivat siis syödä tätä reseptiä huoletta. Samaan aikaan resepti ei sisällä lisättyä sokeria, joten se sopii hyvin myös laihduttajille. Bolo de […]
Ihanat kylmäsavulohella ja tuorejuustolla täytetyt hapankorppurullat voit valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Sopii tarjottavaksi joulupöydässä tai noutopöydässä.
Kasvis-fetapiirakka on helppo ja herkullinen suolainen tarjottava! Täytteen parsakaali, kirsikkatomaatit ja oliivit toimivat hyvin fetajuuston kanssa. Tarjoa lisänä raikasta vihersalaatia.
Helpot ja nopeat rahkamunkit ovat todelliset pikamunkit, jotka valmistuvat ilman hiivaa. Vain sekoitus kulhossa ja munkit ovat valmiita paistettaviksi.
Mokkapalat ovat leipomisen kivijalkaa lapsiperheessä. Oli kyse syntymäpäivistä tai herkuttelusta arkena muuten vain, niin mokkapalat toimivat aina. Kehitin tämän version mokkapaloista taannoiselle …
Raparperi-mansikkapiirakan ohje. Kuohkea raparperipiirakka mansikoilla ja murutäytteellä on herkuttelijan unelma.
Jotain makeaa ja suloista etsinnässä ystävänpäivän herkuksi? Tämä sopii jaettavaksi ystävänpäivän hengessä jo siitäkin syystä, että on sen verran makeaa, ettei tätä yksin saa kovin montaa palasta s…
Kinkku-aurajuustopiiraat
Tämä ihana pieni kardemummakakku löytyi Kinuskikissan blogista, ja kuuluu ehdottomasti suosikkikakkuihini. Kakun vaatimaton ulkonäkö yllättää ihanalla, voimakkaalla kardemumman maulla ja kostealla mehevyydellä. Kakku on tehty 23 cm:n irtopohjavuokaan, joka on vuorattu kokonaan leivinpaperilla; ei siis tarvitse voidella ja jauhoittaa kakkuvuokaa. Kakku onnistuu hienosti myös gluteenittomana - vehnäjauhot vain vaihdetaan gluteenittomaan jauhoseokseen. KARDEMUMMAKAKKU 18-22 cm:n irtopohjavuokaan 150 g pehmeää voita tai margariinia (tai 1,5 dl Flora Culinessea) 1,5 dl hienoa sokeria 1 tl vaniljasokeria 2 kananmunaa 3,5 dl vehnäjauhoja tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta 1 tl leivinjauhetta 2 tl kardemummaa 1,5 dl maitoa Pinnalle 3/4 dl hasselpähkinärouhetta 1/4 dl raesokeria tai väriraesokeria 1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit kuohkeaksi. Itse sulatin tällä kertaa voin ja sekoittelin sokerien kanssa nopeasti - kummallakin tavalla onnistuu. Jos käytät juoksevaa rasvaa, vatkaa kunnes sokeri sulanut. Kardemumman voi lisätä jo tässä vaiheessa sekaan. 2. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten lisäysten välissä. 3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa. Sekoita nopeasti vain kaikki sekaisin. 4. Vuoraa 18-22 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla. Itse rytistelin paperin ensin käsin notkeaksi ja laitoin sitten vuokaan. Kaada kakkutaikina vuokaan ja tasoittele vähän pintaa. 5. Sekoita hasselpähkinärouhe ja raesokeri ensin keskenään. Ripottele seos kakkutaikinan pinnalle. Paina kevyesti rakeita kiinni. 6. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla ylä/alalämmöllä noin 40-45 min. Pistä kakun keskelle pitkällä, puisella grillitikulla -jos tikku on puhdas, kakku on kypsä. Vaiheita: 1. Kakun aineksia. 2. Vatkaa rasva, sokerit ja kardemumma vaahdoksi, tai kunnes sokeri sulaa rasvaan. Lisää munat yksitellen. 3. Lisää jauho-leivinjauheseos vuorotellen maidon kanssa. 4. Valmista taikinaa. Tuoksuu ihanasti kardemummalle. 5. Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. 6. Sekoita raesokeri ja hasselpähkinärouhe keskenään. 7. Kaada kakkutaikina irtopohjavuokaan. Tasoittele pintaa vähän. 8. Ripottele raesokeri-hasselpähkinärouheseos kakkutaikinan pinnalla. Paina kevyesti rakeita kiinni. 9. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia. 10. Kakusta tulee mehevän kostea ja ihanasti kardemumman makuinen. 11. Tämä kakku on kuin pullan ja kahvikakun välimuoto.
Helpot, sitkeät kaura-suklaakeksit valmistuvat nopeasti ja maistuvat herkullisilta. Vaihtelua saat vaihtamalla päällisen suklaan toiseen.
Mustikkajuustokakku on herkullinen kahvipöydän kaunotar.
Ihanat kylmäsavulohella ja tuorejuustolla täytetyt hapankorppurullat voit valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Sopii tarjottavaksi joulupöydässä tai noutopöydässä.
Mehevä kantarellipiirakka on yksikertainen, mutta maukas herkku vaikkapa illanistujaisiin. Kantarellien kanssa toimii hyvin myös pekoni.
Löysin mielestäni aivan ihanan kahvikakkuohjeen Kotilieden verkkosivuilta. Ohjeessa esiteltiin Kultarannan pumpulikakkua, joka oli tehty ...
Korvapuustifanin omenapiirakka on syksyn kaunein leivonnainen! Jos rakastat sekä korvapuusteja että omenapiirakkaa, tämä herkku on varma suosikkisi.
Ihan älyttömän hyviä! Ihania! Herkullisia! Suussasulavia! Oi mikä rapsakkuus ja suklaan pehmeys! Pakko ottaa toinen! Nämä huudot kaikuivat päässäni, kun maistelin näitä ilman uunia valmistuvia kaura-suklaakeksejä, jotka muistuttivat etäisesti Snickersin makumaailmaa. Helpon valmistustava…
"Helpot kauraiset muffinisämpylät aamu- tai iltateelle! Ja mikä ihaninta, näitä sämpylöitä ei tarvitse pyöritellä!" Kauraiset muffi...
Vanhalla blogialustalla blogiani jo seuranneet muistavat ehkä kuinka tässä taannoin ajauduin kakkukiihkon…
Mutakakku on mielestäni yksi herkullisimmista leivonnaisista. Mutakakku nimi tulee kakun suklaisesta täytteestä, joka on jätetty hieman taikinamaiseksi eli mutamaiseksi. Kakku muistuttaa myös väriltäänkin tummaa mutaa. Virallisesti mutakakku taidetaankin tehdä suklaasta, mutta toki sitä voi tehdä…