Hedelmäkakkua ei ole aiemmin tullut tehtyä. Usein olen törmännyt sellaisiin vähän kuivahkoihin hedelmäkakkuihin, mutta omastani halusin pehmeän ja maukkaan, joten sovelsin toisen kakun ohjeesta hedelmäkakun. Tätä teen kyllä toistekin, tuli todella hyvänmakuinen kakku ja makua oli sopivasti. Ohje: 125 g voita 5 dl Semperin hienoa jauhoseosta 1 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa 2 kananmunaa 2 dl sokeria 250 g (1prk) kermaviiliä 1 rasia kakkutäytehedelmiä (kirsikoita/rusinoita mikäli tahtoo) voita ja gluteenitonta korppujauhoa vuoan jauhottamiseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja sooda. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kermaviili ja rasva. Sekoita kuivat aineet ja hedelmät taikinan joukkoon. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti, kokeile kakun kypsyys tikulla. Hedelmät voi lisätä kakkuun myös kerroksittain, jolloin ne eivät painu niin herkästi vuoan pohjalle. Eli ensin hieman taikinaa vuokaan, sitten hedelmiä, taas taikinaa ja hedelmiä... viimeiseksi kerrokseksi taikinaa.
Tässä taas yksi todella perusohje, johon ei erikseen tarvitse hankkia gluteenitonta jauhoa. Täytteeksi tein diplomaattikreemiä (puolet kermaa vatkattuna ja puolet vaniljakreemiä jauheesta valmistettuna) ja lisäksi laitoin itsetehtyä kuningatarhilloa. Ohje on sopiva pienelle uunipellille (n. 35cm*40cm), mikäli peltisi on suurempi tee alla oleva ohje 1,5 tai 2 kertaisena. Ohje: 4 kananmunaa 1 dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 1½ dl perunajauhoa Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut jauho ja leivinjauhe. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Kumoa kypsä pohja esim. pyyhkeen tai leivinpaperin päälle, irroita pohjassa kiinni oleva leivinpaperi ja anna jäähtyä peitettynä. Levitä haluamasi täyte jäähtyneelle pohjalle ja kierrä rullalle. Mikäli käytät täytteenä pelkkää hilloa, voit täyttää pohjan vielä lämpimänä ja antaa jäähtyä rullalla.
Kinuski-omenapiirakka Kahvipöydän ihana herkku on kinuskiomenapiirakka vaniljajäätelöllä. Ainekset ja ohje: Valmista piirakkapohja itse tai oikaise kaupan pakastealtaan kautta. Käytä normaalia piirakkavuokaa tai irtopohjavuokaa. Helppo piirakkapohja: 100 g voita / margariinia 1 dl sokeria 1 muna 1 tl leivinjauhetta 2 1/2 dl vehnäjauhoja (gluteenittoman saat käyttämällä gluteenitonta jauhoseosta) Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna […]
Joko olet käynyt mustikassa? Tänä vuonna helteinen kesä ja kuivuus vaikuttavat mustikkasatoon monilla paikkakunnilla. Ainakin meidän…
Gluteeniton leipä ja sen leipominen poikkeaa perinteisestä. Poimi vinkit, joiden avulla leivot gluteenittomasta taikinasta mehevät ja maukkaat leivät, patongit ja näkkärit.
Taisi olla työkavereilla mua aika kova ikävä, kun heti töihin päästyäni mulle iskettiin pussillinen aineksia käteen, josta piti kuulemma loihtia kinkkupiirakkaa. Ja mikään vuoallinen ei riittänyt, vaan oikein koko pellillinen piti tehdä! Ja mikäs tämän parempaa - joku muu maksaa ainekset ja minä vaan leivon. Todellinen WIN-WIN tilanne! ☺ Ja koska työporukassamme on tällä hetkellä yksi keliaakikko (onpa hassu sana, oli pakko pari kertaa tarkastaa, että kirjoitetaanko se noin...), niin tein pohjasta gluteenittoman, jottei yhden tarvitse jäädä ilman piirakkaa. Ja eihän siinä taas kuudella ihmisellä kauaa mennyt kun piirakka oli tuhottu! Vinkit tähän piirakkaan otin Tarun Taikakakuilta, joskin noita pohjan jauhoja vähän muuttelin. Gluteeniton kinkkupiirakka (uunipellillinen) Pohja: 250 g voita 4½ dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta 1 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 250 g maitorahkaa Täyte: 2 kananmunaa 200 g ruohosipulituorejuustoa 150 g ranskankermaa 5 dl juustoraastetta mustapippurirouhetta 250 g saunapalvikinkkua 1 kevätsipuli/purjosipulia 1 suippopaprika (Aurajuustoa) Sekoita/nypi keskenään pehmeä voi ja kuivat aineet. Lisää lopuksi rahka. Käytä käsittelyssä jauhoja apuna. Kaulitse ja painele taikina pellille tasaiseksi pohjaksi. Sekoita kulhossa munat, tuorejuusto, ranskankerma, 3 dl juustoraastetta ja pippuri tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon puolet pilkotusta kinkusta ja kaada pohjataikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Tämän päälle ripottele toinen puoli pilkotusta kinkusta, pilkottu paprika ja kevätsipuli/purjo. Ripottele lopuksi päälle 2 dl juustoraastetta (ja Aurajuusto). Paista 200 asteessa uunin alatasolla 30 minuuttia. Kuinka paljon piirakkaa oikein on riittävästi, kysyn vaan.... ☺ Ja jos kiinnostaa mitä meidän Lyyti-kisulle kuuluu nyt kun se jäi muutamia viikkoja sitten ilman kissakaveria. Hyväähän Lyytille kuuluu ♥ Tyyne oli aika dominoiva kissa ja siksi Lyyti jäikin aina vähän jalkoihin. Nyt se on alkanut paljon enemmän seurustelemaan meidän kanssa, on ruvennut syömään paremmin jne jne. Lyyti oli meidän reissun aikanakin ollut tosi reipas täällä hoitajiensa kanssa. Mietinnässä on ollut, että ottaakko Lyytille kaveria vai ei. Nyt päätettiin, että katsellaan ja kuulostellaan miten Lyytin elämä alkaa pyörimään ilman Tyyneä..... Ei tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja.
Joskus saan ihmeellisen päähänpinttymän jostain leivonnaisesta, ja sitä on pakko päästä tekemään (ja tietenkin syömään). Tällä kertaa vuorossa oli mustikkamuffinssit muruisella pinnalla. Olin nähnyt niin herkullisen näköisiä mustikkamuffinsseja niin monessa kahvilan vitriinissä, että en kerta kaikkiaan voinut antaa asian jäädä sikseen. Muffinssiunelmani olisi toteutunut täydessä loistossaan, mikäli olisin saanut tehdä hävyttömän suuria jättiläismuffinsseja. Minulla oli kuitenkin vain pieniä vuokia, mikä loppujen lopuksi oli ihan hyvä asia ottaen huomioon sen, että näitä syötiin runsaan brunssin yhteydessä. Käytin apunani tätä ohjetta ohjetta, mutta tein siihen jonkin verran muutoksia. Näistä tuli todella meheviä ja pehmoisia. Lisäksi nämä olivat miellyttävän helppotekoinen juttu, niin kuin vegaaniset leivonnaiset usein kananmunattomuuden vuoksi ovat. Mustikkamuffinssit muruseoksella ja kardemummalla (10 kpl) 4 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenittomia, itse käytin maissi- ja riisijauhoa) 2,5 dl sokeria ripaus suolaa 1,5 tl soodaa 1,5 tl leivinjauhetta 2 tl kardemummaa 2 dl (soija)maitoa 0,75 dl rypsiöljyä 5 dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita (jos käytät pakastettuja, kannattaa niihin sekoittaa hieman perunajauhoja ennen taikinaan sekoittamista) Muruseos: 2 dl kaurahiutaleita (puhdasta kauraa mikäli teet gluteenitonta) 3 rkl maidotonta margariinia 0,5 dl sokeria Sekoita kaikki kuivat aineet. Lisää soijamaito ja rypsiöljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mustikat mahdollisimman vähän sekoittaen, niin että taikina ei muutu mustaksi. Sekoita muruseoksen ainekset tasaiseksi seokseksi. Lusikoi taikina muffinssivuokiin (muodon säilyttämiseksi paperivuoat kannattaa laittaa silikonivuoan syvennyksiin, tai vaihtoehtoisesti laittaa monta vuokaa päällekkäin). Ripottele pinnalle muruseosta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
Leivontablogi, joka keskittyy gluteenittomiin resepteihin.
Leivontablogi, joka keskittyy gluteenittomiin resepteihin.
Porkkanasämpylät ovat aina olleet minulle syksyistä herkkua, kun uuden sadon porkkanat ovat vielä parhaimmillaan. Sain vinkin käyttää sämpylöihin porkkanasosetta, mutta illalla kun alkoi mieli tehdä näitä sämpylöitä, en enää jaksanut alkaa keittää porkkanoita soseeksi, vaan tein vanhalla tavalla raasteesta. Ensi kerralla sitten kokeilen sitä sosetta. Ohje: 5 dl lämmintä vettä 1 rkl psylliumia 1 rkl sokeria 2 tl suolaa 2 pss kuivahiivaa (tai 50 g tuoretta) 2½ dl porkkanaraastetta (2 keskikokoista porkkanaa) ½ tl ksantaania 500 g (1 pkt) Semperin karkeaa jauhoseosta (Grov mix) 2 rkl ruokaöljyä Sekoita veteen kuivahiiva (tai tuore), psyllium, suola ja sokeri, anna turvota 3-5 minuuttia. Lisää taikinaan porkkanaraaste ja noin puolet jauhoista (joihin on sekoitettu ksantaani) koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaan öljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla muutaman minuutin ajan tehokkaasti. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin sämpylöitä leivinpaperoidulle pellille ja anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa n. 30-45 minuuttia. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes sämpylät saavat kauniin värin.
Leivontablogi, joka keskittyy gluteenittomiin resepteihin.
Perunarieskat ovat maistuva iltapala ja helppoja valmistaa. Tähän aikaan vuodesta kesäperunoista on vaikeaa vielä saada kunnon…
Tämä retrorisottoresepti on suomalaisen keittiön klassikko 1900-luvun lopulta, jolloin risottoriisi ei vielä ollut tullut tutuksi. Risotto on kätevä ja maukas ruoka töiden jälkeen. Erityisesti jauhelihasta tehty jauheliharisotto on monen perheenjäsenen suosikki. Pitkäjyväisen riisin tilalla voi käyttää muitakin suurimoita esim. riisi-ohrasuurimoita tuomaan viljaisaa makua. Muista ensin riisien kuullotus (= lyhyt käyttö kuumassa) ja lisää vasta sitten neste päälle.
Tässä piirakassa sienten maku pääsee kunnolla oikeuksiinsa, kun täytteeseen ei tule juustoa. Pohjataikinan annos on sellainen, että siitä tulee himpun paksumpi pohja 50 cm leveän uunin pellille, mutta taikinan saa venytettyä riittämään myös leveämmän uunin pellille. Kuvassa oleva piirakka on tehty pienemmälle pellille ja siinä on täytteenä kantarelleja. Suppilovahveroilla teen tätä myös varmasti, heti kun niitä vain nousee riittävästi. Pohja: 300 g voita 7 dl Semper Fin Mix -jauhoseosta ½ tl suolaa 1½ dl juustoraastetta 1 kananmuna ½ dl kylmää vettä Täyte: 2 l tuoreita kantarelleja tai suppilovahveroita 2 sipulia 20 g voita 1 dl silputtua ruohosipulia 1 rkl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 4 keskikokoista kananmunaa 5 dl kuohukermaa Pilko täytteen sipulit ja sienet, kuullota ne pannulla voissa ja jätä jäähtymään. Valmista pohja. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää muruseokseen suola ja juustoraaste. Sekoita taikinaan kananmuna ja kylmä vesi, vaivaa tasaiseksi. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperoidun pellin pohjalle ja reunoille. Riko täytteen kananmunien rakenne haarukalla ja sekoita joukkoon kerma, ruohosipuli ja jäähtynyt sieniseos. Mausta täyte suolalla ja pippurilla ja kaada pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 225 asteessa 40 minuuttia. Mikäli piirakan pinta alkaa paiston loppuvaiheessa tummua liikaa, laita päälle leivinpaperi ja siirrä piirakka uunin alatasolle. (40 min. paistoaika on kuitenkin tarpeen, jotta pohja kypsyy kunnolla).
Menschen, die mit Glutenunverträglichkeit leben, leiden an einer Immunkrankheit, die den Dünndarm entzündet, wenn dieser mit Gluten oder seinen Derivaten...
Mieheni sai joululahjaksi Pentikin piirakkavuoan ja keittiöpyyhkeen, jossa on poropiirakan ohje. Häneltä tuli pyyntö, voisinko tehdä…
Tässä on gluteeniton pullataikina, jolla tulee oikeasti hyviä pullia.
Rieskat ovat minun suosikkejani. Ne ovat helppoja valmistaa ja niin herkullisen makuisia. Kun haluan tehdä pellillisen…
Oi miten ihanaa oli viime viikonloppuna, kun kuopus tuli Helsingistä käymään kotona, eka kertaa korona-aikana. Siinä…
Pellillinen gluteenitonta kinkkupiirakkaa maistuu helposti isommallekin joukolle syöjiä. Gluteeniton pohja on mehevä rahkan ja voin ansiosta.
Olen jo pitkään miettinyt yön yli sämpylöiden tekemistä. Yleensä vain unohdan edellisenä iltana tehdä taikinan jääkaappiin. Vihdoin...
Vaivaamaton, maukas ja rapeakuorinen pataleipä valmistuu helposti viikonlopun aamiaispöytään. Ainekset sekoitetaan keskenään ja taikinan annetaan levätä huoneenlämmössä vähintään 12 tunnin ajan. Erilaisia vaivaamattomia pataleipiä on tullut tehtyä monet kerrat, mutta nyt päätin kokeilla täysin gluteenitonta versiota. Käytin leipätaikinaan gluteenittomia kaurahiutaleita sekä gluteenitonta jauhoseosta ja ripauksen chian siemeniä. Psyllium on tärkeä osa gluteenitonta leivontaa, sillä se parantaa taikinan sitkoa. Leipä sai runsaasti kehuja ruokapöydässä ja tätä ei olisi kuulemma uskonut gluteenittomaksi jos en olisi maininnut mitään. Olin itsekin tyytyväinen lopputulokseen kun maisteltiin heti ensimmäiset palat uunituoretta leipää voinokareen kera. Rakastan juuri uunista tulleen leivän tuoksua, enkä malttaisi odottaa että leipä jäähtyy hieman ja pääsee leikkaamaan ekat siivut. Päälle tosiaan riittää sipaisu voita, sillä näin leivän oma maku pääsee parhaiten esiin. Tätä reseptiä kannattaa kokeilla! GLUTEENITON PATLEIPÄ 2dl appelsiinimehua 2dl vettä 1tl psylliumia 1,5tl suolaa 1tl chian siemeniä 2dl gluteenittomia kaurahiutaleita 4dl gluteenitonta jauhoseosta 1tl kuivahiivaa 1rkl rypsiöljyä 1. Kuumenna appelsiinimehu ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon psylliym, suola, chian siemenet ja gluteenittomat kaurahiutaleet. 2. Lisää joukkoon gluteenittomat jauhot, kuivahiiva ja öljy. Sekota taikina tasaiseksi, peitä kelmulla ja leivinliinalla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12 tuntia. 3. Laita paiston kestävä vuoka uuniin ritilän päälle ja kuumenna uuni 200 asteeseen. 4. Kun uuni on kuuma, ota vuoka pois ja ripottele pohjalle hieman gluteenittomia kaurahiutaleita ja kumoa taikina nuolijaa apuna käyttäen vuokaan. Ripottele taikinan pinnalle kevyesti gluteenittomia jauhoja ja kaurahiutaleita ja peitä vuoka foliolla. 5. Paista leipää 30 minuuttia, ota folio pois ja jatka paistamista vielä noin 15-20 minuuttia tai kunnes leipä on saanut hyvän paistovärin ja on pinnalta rapea. Voit tarvittaessa nostaa leivän uunin ylätasolle paiston loppuvaiheessa. Taikinassa voi käyttää appelsiinimehun tilalla myös muuta nestettä, kuten vettä tai porkkanamehua. Mehu tuo taikinaan hieman väriä, mutta ei erityisemmin maistu valmiissa leivässä. Lisää herkullisia pataleipäohjeita löytyy blogista, esimerkiksi vaivaamaton kaura-pataleipä ja speltti-pellavansiemen pataleipä. Nämäkin reseptit voi helposti muokata gluteenittomiksi vaihtamalla jauhot gluteenittomiin ja lisäämällä taikinaan 1tl psylliumia. Tänään on luvassa kirppistelyä ja leivontaa eli ihan parasta viikonloppuohjelmaa. Ensi viikolla blogista löytyy muutamia herkullisia reseptejä Pääsiäisen herkkupöytään. Maukasta viikonloppua!
Uuni 175c/ 25-30minIrtopohjavuoka ⌀20cm (jos vuokasi on isompi, kannattaa tehdä ohje 1,5-2 kertaisena)
Kinkkumuffinit ovat helppoja ja nopeita valmistaa väli- tai iltapalaksi. Niiden leipominen onnistuu myös perheen pienimmiltä. Muffinsit…
”Nyt on Leilan aika opetella rypyttämään piirakoita”, totesi mummoni, kun olimme kyläreissulla Ukonjoukossa. En muista tarkkaan,…
Kauralastuista tulee lapsuus mieleen. Niitä tuli leivottua usein koulun jälkeen. Raaka-aineet ovat yksinkertaiset, lastut ovat helppoja…
Teeleivät ovat nopeita ja helppoja valmistaa sekä maistuvat lämpiminä taivaalliselta. Viime talvena testasin eri pakastemarjoja gluteenittomiin…
Tänään on taasen pizzaperjantain aika. Oletko tehnyt pieniä herkkupizzoja? Nämä gluteenittomat pikkupizzat ovat takuuvarmoja tarjottavia, jotka…
Tekeekö mielesi jotain pientä, mutta oikein hyvää ja herkullista? Jos vastasit kyllä, niin sitten voisit leipoa…