Ranskalaisen kuukauden hengessä vielä mennään tämä päivä. Tai no ehkä viikonloppukin. Teen harvoin samaa ruokaa heti uudestaan, mutta kun maistoin ensimmäisen kerran tätä gratiinia, tiesin tekeväni tätä piakkoin uudestaan. Kiitos tiedossa olevien kyläilijöiden. Ja oikeassahan minä olin, kesäkurpitsavuoka maistui niin lapsille kuin aikuisillekin. Gratiini on sellaisenaan hyvä kasvisruoka, mutta yhtä lailla sopii niin kalan kuin lihankin oheen. Ranskalainen kesäkurpitsagratiini oliiviöljyä paistamiseen 1-2 sipulia suikaloituna pari kesäkurpitsaa viipaloituna 2-3 dl basmatiriisiä 5-7 dl kana- tai kasvislientä 3 rkl creme fraichea 1-2 dl raastettua emmentalia suolaa, mustapippuria paista sipuleita pannulla öljyssä viitisen minuuttia lisää kesäkurpitsat joukkoon ja anna niiden paistua hetken aikaa lisää riisit ja sekoita kaada seuraavaksi kanaliemi joukkoon ja anna paistoksen poreilla hetken aikaa levyllä lisää creme fraiche, juustoraaste (jätä hieman gratiinin päällekin) ja mausteet maista ja lisää tarvittaessa - huomaa, että riisi imee nestettä ja mausteita itseensä ripottele loput juustot päälle kaada seos uunivuokaan ja paista 180 asteessa 40 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsagratiini on kauniin ruskeaa Gratiinia paistetun kuhan kanssa