Kivistössä muistutti ystävällisesti että on sireenimehun aika. Viime vuonna ohjeen huomattuani kukinta-aika oli mennyt ohi, vai eikö sitä ollutkaan, joten mehu jäi tekemättä. Nyt muistutus tuli juuri sopivaan aikaan. Niin sitä lähdin viikonloppuna ison kattilallisen kanssa takapihan sireenipuskaan, ja poimin viiden litran kattilan täyteen kukkia. Alkuperäinen ohje on tuolta, minä vähän oikaisin mehunlaitossa, voi tehdä niin kuin minä tein, tai kurkata Kivistön ohjeen ja tehdä sen mukaan. n. 30 sireenin kukkaa 1 l vettä 500 g sokeria 1 sitruunan kuori ja mehu 15 g sitruunahappoa Kerää tavallista vanhanaikaista sireeninkukkaa, minulla oli sitä perinteistä vaalean liilaa, ja yksi iso kukinto tummaa violettia väriksi, myös valkoinen kävisi (jos sitä olisi, tosin silloin jää väri tulematta). Huuhtele kukat pariin kertaan kylmässä vedessä, jotta kukat puhdistuvat. Riivi kukinnot esim. suureen kattilaan. Pese sitruuna, kuori se ohuelti ja lisää kuoret kattilaan. Purista sitruunasta myös mehu kattilaan. Kiehauta vesi ja sokeri ja anna kiehua kunnes sokeri on liuennut. Kaada kiehuva sokerivesi kukkien päälle ja sekoita sitruunahappo joukkoon. Anna jäähtyä. Siirrä liemi jääkaappiin, minä laitoin kannen päälle. Anna makujen uuttua kylmässä kaksi vuorokautta. Siivilöi mehu ja pakasta sopivissa erissä (tai jos olet oikea ruokabloggaaja, säilö se kauniissa steriloidussa pullossa). Jos mehun säilyttää jääkaapissa, se kuulemma säilyy n. kuukauden. Tälle mehulle hyvä laimennussuhde oli 1:6. Minä ajattelin maustaa mehua tilkalla giniä jonain iltana. Esikoinen ehdotti, että tätä voisi laittaa ihan vähän veteen, jolloin saisi makuvettä. Mehu on hyvää, ja siitä saa juhlavan keskustelua herättävän boolin. Varmasti tulee kuitenkin tehtyä toistekin.