Ohjeesta tulee noin 8 lihapiirakkaa hieman koosta riippuen. Halutessaan täytteen riisin voi keittää gluteenittomassa lihaliemessä, jolloin täytteeseen saa vahvemman maun. Taikina: 4 dl lämmintä vettä ½ palaa hiivaa 1 rkl sokeria 1 tl suolaa 2 tl psylliumia 1 kananmuna 2 rkl ruokaöljyä 1 dl soijajauhoa 8½ dl Semperin hienoa jauhoseosta ½ tl ksantaania Liuota hiiva veteen, sekoita joukkoon suola, sokeri ja psyllium. Anna psylliumin turvota hetki ja sekoita sen jälkeen joukkoon kananmuna, soijajauho, ksantaani ja puolet jauhoseoksesta. Vaivaa käsin taikinaan öljy ja loput jauhot. Taikinan pitää olla napakan tuntuista. Älä anna taikinan kohota tässä vaiheessa, vaan leivo siitä heti lihapiirakoita. Täyte: n. 300 g jauhelihaa 1 sipuli n. 1 dl puuroriisiä (keittämätöntä) suolaa ja valkopippuria Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Anna sipulin kuullottua. Keitä riisi pussin ohjeen mukaan vedessä. Sekoita kypsä jauheliha ja riisi, mausta seos ja anna sen jäähtyä. Seos saa olla melko vahvan mausteinen tässä vaiheessa. Paistamiseen: Uppopaistamiseen tarkoitettua rasvaa, esimerkiksi Kultamunkki. Lihapiirakan valmistus: Tee taikinasta tanko ja jaa se 8-10 osaan. Pyöritä pala käsissäsi tiiviiksi palloksi ja kaulitse pöydällä mahdollisimman pientä jauhomäärää apuna käyttäen soikeaksi (nosta taikinaa aina välillä ettei se tartu pöytään). Käännä soikion reunoja kaksinkerroin noin 1,5 cm leveästi (eli käännä reunaa sisäänpäin, niin että reunalla on 1,5cm levyinen kaistale, jossa taikina on kaksinkerroin) ja laita toiselle puolikkaalle täytettä. Kostuta kaksinkerroin olevaa reunaa hieman vedellä ja käännä taikinan toinen puolikas täytteen päälle. Painele reunaa sormilla jotta se tarttuu varmasti kiinni (ummistaminen kannattaa tehdä huolella, ettei piirakat aukea paiston aikana). Nosta ummistettu piirakka pyyhkeen päälle kohoamaan. Pistele piirakat haarukalla. Kun kaikki taikinapalat on täytetty piirakoiksi, anna niiden kohota lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Kun piirakat ovat kohonnet, sulata ja kuumenna paistorasva esimerkiksi kasarissa. Kokeile pienellä taikinanokareella rasvan kuumuus: kun nokare alkaa kiehua, on rasva tarpeeksi kuumaa. Aloita piirakoiden paistaminen ensimmäisena täytetyistä, loput saavat vielä kohota sen aikaa kun ensimmäiset paistuvat.