Vietin viime viikon Tukholmassa ja siellä muistiini palasivat aivan ihanat korkeat suolaiset piirakat, joita syödään Ruotsissa lounaaksi lisukesalaatin kanssa säännöllisesti. Erona suolaisiin piiraisiin mitä meillä Suomessa syödään kahviloissa ja kutsuilla on se, että nämä piiraat ovat korkeita, meheviä ja ne valmistetaan irtopohjavuoassa missä yleensä kakut paistuvat. Päätin ruveta tuumasta toimeen ja calmistaa korkean ja ruokaisan broileripiiraan....
broileripiirakka, feta-broileripiirakka
Viime sunnuntaina tein tämän piirakan työkaverini tyttären 11-vuotissynttäreille. Kun mietimme aineksia, selvisi että pääraaka-aineena voisi olla kinkku tai jauheliha ja muina aineksina voisi olla esim. paprika, sipuli ja feta, ajattelin heti, että tekisin jauhelihasta jotakin meksikoilaisvivahteista. Löysin Kermaruusun blogista tämän herkulliselta vaikuttavan piirakan. Pohjan tein ihan samalla reseptillä, mutta täytteessä lipsuin vähän ja sävelsin omiani. Fetana käytin taas kerran Lidlin 1 ½ kilon purkista peräisin olevaa kiekkoa, joka painoi 277 grammaa. Se on superhyvää kreikkalaista fetaa. Piirakasta tuli tosi mehevä, maukas, ihan tajuttoman herkullinen. Jos täytteeseen haluaa vielä lisää meksikoilaisuutta mukaan, voi joukkoon siivuttaa jalapenoa. Reunapalat piirakasta jäivät mulle ja isännälle maisteltaviksi, molemmat tykkäsimme siitä tosi paljon. Tää sopisi aivan loistavasti esim. illanistujaisiin, juomana voisi silloin olla meksikoilaista olutta. Mulla uuni on 60 senttiä leveä ja vinkkinä vielä, että pohjataikina on helppo levittää pienellä muovikaulimella. Jos ei omista sellaista, viinipulloakin voi hyvin käyttää kaulimena! Ps. päätettiin isännän kanssa kattoa jääkiekko-ottelu kotisohvalla, ei pysty menemään paikan päälle hurjan jännitysmomentin takia (se menee aina noin kun juniori on tolppien välissä), vaikka vierasottelu on ihan lähellä Porissa! Pohja: 6 dl vehnäjauhoja 1 ½ dl kaurahiutaleita 1 ½ dl juustoraastetta 1 ½ tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 225 g voita/margariinia 1 ½ dl kylmää vettä Täyte: 400 g naudan jauhelihaa 2 -3 rkl texmex-mausteseosta (vähän suolaa) ripaus mustapippuria 1 prk (300 g) mietoa salsakastiketta (esim. Rainbow) ½ punainen paprika (tai 1 pienehkö suippopaprika) 1 sipuli viipaleina 250 -300 g fetaa 40 g juustoisia tortillasipsejä (esim S-kauppojen X-tra) Liemi: 4 dl ruokakermaa 2 munaa Päälle: n. 70 g juustoraastetta Sekoita pohjan kuivat ainekset ja juustoraaste keskenään. Nypi huoneenlämpöinen (kuutioitu) voi sekaan. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina kylmään täytteen valmistamisen ajaksi. Ruskista jauheliha tilkassa öljyä ja mausta se, kaada salsakastike jauhelihan joukkoon. Puolita sipuli ensin ja suikaloi sitten. Kuullota suikaleita hetki pannulla öljytilkassa. Taittele leivinpaperi uunipellin mukaan ja laita se työlaudalle. Taputtele taikina leivinpaperille ja kauli sitten uunipellin kokoiseksi. Siirrä pohja uunipellille. Levitä päälle jauheliha- salsakastikeseos, seuraavaksi sipulisuikaleet, paprika, murusteltu feta ja käsissä murskatut tortillasipsit. Sekoita liemi ja kaada se tasaisesti täytteen päälle. Levitä lopuksi pinnalle juustoraaste ja paista piirakkaa 200° uuni toiseksi alimmalla tasolla noin 25 -30 minuuttia.
Täältä tulevat herkulliset kinkkumuffinssit!
Siken kanttarellipiirakassa maistuu myös homejuusto.
Se paras lasagne! Herkullinen uuniruoka syntyy jauhelihasta tai kasvisjauhiksesta. Tuoreet yrtit, valkosipuli ja viinietikka maustavat täydellisen bolognesekastikkeen. Voimakas juusto ja muskottipähkinä ovat aromikkaan juustokastikkeen juju.
Heipä hei, täällä taas! Silmät sikkaralla yritän jotain rustailla. Viime aikoina on unet jääneet melko vähiin, koska ei vaan ole malttanut käyttää aikaa nukkumiseen. Ja viime yönä meidän talon päällä jylläs sellanen ukonilma, että en uskaltanut painaa silmiä kiinni. Istuin alakerrassa Viskin kanssa ja toivoin, ettei salama sytytä meiän taloa palamaan. Vaikka rakastankin myrskyä ja ukkosta, mutta kun se jytisee ihan siinä oman talon päällä, niin kyllä se kieltämättä hieman pelottaa. Ja mulla kun ei ole yhtään vilkas tuo mielikuvitus. Eilen taisin just lukea Iltasanomasta, että jossain päin Suomea oli salama sytyttänyt talon palamaan ja lemmikit oli kuollut siinä palossa. En ehkä henkisesti selviäis sellasesta tuskasta ikinä. Talolla ja tavaroilla nyt ei mitään väliä ole, niitä saa uusia, mutta ihmis-ja eläinhenkiä ei saa uusia.... Mitä syvimmät osanotot tälle kyseiselle perheelle ♥♥♥ Mun instagram-tilillä on paljon kyselty tämän kyseisen piirakkaohjeen perään. Ja voin sanoa, että tää on ainaki meidän makuun iskeny ihan täysillä. Eilen viimeksi leivoin tätä pari pellillistä. Näppärää aamupalaa, välipalaa ja iltapalaa. Ja oispa tätä kiva tarjota vieraillekin vaikkapa kera jonkun hyvän salaatin. Ohjeen olen saanut Nonnulan Jonnalta. Siellä söin tätä alkuperäisen ohjeen kinkkuversiota, joka sekin on ihan mielettömän hyvää. Mutta koska me ollaan enemmän jauheliha-ihmisiä, niin siksi tälläinen täyte.Tästä saisi varmasti hyvän myös pelkällä kasvistäytteellä. Jauhot voi korvata ihan yksyhteen esim. gluteenittomalla jauhoseoksella. Testattu on ja todettu toimivaksi. Jauhelihapiirakka (pellillinen) Pohja: 100 g voita 2 dl vehnäjauhoja 4 kananmunaa ½ tl suolaa Täyte: 400 g jauhelihaa (+sipulia ja mausteita) tomaattia fetajuustoa suolakurkkua 3 dl kermaa 3 kananmunaa 300 g juustoraastetta oreganoa Sekoita pehmennyt voi, jauhot, munat ja suola vatkaimella. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kaada se leivinpaperilla vuoratulle astetta syvemmälle uunipellille. Taikinaa tulee aika ohut kerros, kun sen tasaisesti koko pellille levität. Paista jauheliha ja sipuli ja mausta makusi mukaan. Kannattaa myös tässä vaiheessa valuttaa jauhelihasta ylimääräiset rasvat pois. Itse käytän tässä siivilää apuna. Siivuta tomaatit ja suolakurkut. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi massaksi ja levitä taikinan päälle uunipellille. Paista piirakkaa noin 35 minuuttia 200 asteessa. Kannatta tarkkailla paistumista. Tuo päällinen alkaa helposti ruskistua vähän liikaakin. Ja puolittamalla tän ohjeen, on helppo tehdä myös pienempi, piirasvuokaan sopiva piirakka. Tätä kokeiltiin ensin, ja koska se syötiin heti, niin seuraavana päivänä piti tehdä koko pellillinen. Lupasin jo viikko takaperin arpoa yhden Sukhin huopapalloalusen. Arvonta on suoritettu, mutta voittaja on unohtunut täällä julkaista. Eli onnetar suosi tällä kertaa nimimerkkiä "M" kommentilla "Vastaus on onnellinen❤ Tähän taloon lisää onnellisuutta toisi ihanan värikäs huopapalloalunen. Keittiö tulisi oikein onnelliseksi tästä ilostuttajasta. Monesti kuolannut Sukhin pyöreää huopapalloa mattoa. Kaveripariskunnalla jopa päässyt kävelemään ja istumaan sellaisella. Ihana❤" Onnea voittajalle ja suuret kiitokset kaikille osallistujille!! Kannattaa seurailla esim. Sukhin Instagram-sivua, koska siellä on usein vinkkejä muistakin Sukhin arvonnoista... ;) Ja kuvien piirakkahan on herkullista bannofeeta mustikoilla, nam nam!!! Jos ette vielä ole kokeilleet, niin nyt hop hop, mustikka-aika on just käsillä! Tää on niin makiaa, että oikein kurkkuun sattuu, mutta myös niiiiin taivaallisen hyvvväää!!
Nuoren jauhopeukalon suussasulavia luomuksia!
Kaksikertaisesta taikina määrästä tulee pellillinen piirakkaa. Pohja 1/2 prk 125g maitorahkaa 125 g voita 2 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta 1 tl leivinjauhetta Täyte 250-300 g palvikinkkua kuutioina 1 pussi (150g) valion emmental raastetta tai muukin juusto toki käy oikein hyvin 3 munaa 1 prk (2dl) kuohukermaa 1/2 dl maitoa 1/4 tl jauhettua mustapippuria 1/4 tl paprikajauhetta 1/2 dl tuoretta persiljaa tai kuivattua hieman vähemmän Sekoita maitorahka ja pehmeä voi. Lisää kuivat aineet. Voitele pyöreä vuoka (28-30 centtiä halkaisijaltaan) Vuoraa se taikinalla. Levitä pohjalle kuutioitu kinkku tai kinkkusuikaleet ja juustoraaste. Yhdistä munat, kerma ja maito. Mausta seos, lisää persilja ja kaada vuokaan. Paista uuniin alimmalla tasolla niin pinta ei saa liikaa väriä 200 asteessa noin 30-40min. Täytteitä voit vaihdella mielesi mukaan eli ei ole kiveen kirjoitettu että sen täytyy olla juuri kinkkua! 😉 Kaksinkertaisesta annoksesta tulee uuni pellillinen piirakka jonka voi paloitella ja pakastaa vaikkapa vieraiden varalle ja sieltä on helppo ottaa vaikka pala kerrallaan mikroon sulamaan ja lämpiämään. Tämä piirakka on sellainen että jokainen joka tätä on syönyt pyytää ohjetta mukaansa. Teen tätä usein viemisiksi kun olen menossa johonkin vieraisille.
Riisirieska
Lohen savustaminen onnistuu myös kotona. Voit valmistaa mehevän savulohen monella eri tavalla: perinteisesti savustuspöntössä, kätevästi savustuslaatikossa grillissä tai helposti sähkösavustimessa.
Kyselin Instassa ja Facebookissa että minkä reseptin teille jakaisin seuraavaksi kolmesta vaihtoehdosta. Suurimman kannatuksen sai suol...
Kanttarellipiirakka (n. 27cm) pohja 100 g pehmeää voita 1 dl juustoraastetta ½ dl perunajauhoja 2 dl vehnäjauhoja (tai sämpyläjauhoja) 1 tl leivinjauhetta ½ dl kylmää vettä täyte 2 dl voissa paistettuja ja miedosti suolattuja kanttarelleja 1 purjo (tai sipuli) loraus rypsiöljyä 2 ½ dl juustokermaa 2 kananmunaa mustapippuria ½ dl juustoraastetta juustoraastetta pinnalle Nypi pohjan kaikki ainekset keskenään, mutta lisää vesi aivan loppuvaiheessa. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pilko kanttarellit ja purjo pieneksi ja sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 40min.
Kunnon kotiruokaa, ihania arkiherkkuja ja herkullisia leivonnaisia - niistä on Kääpiölinnan köökki tehty.
Mein vanhimman tytön (10v) ja kuopuksen (poika 3v) yhteisiä synttäreitä juhlittiin sukulaisten kanssa ensimmäisen kerran kesäkuun puolella. Tämänkertaisten synttärijuhlien yksi suolaisista tarjottavista oli tämä maukas kinkku-juustopiirakka. Alunperin aikomukseni oli tehdä vain juustopiira…
Keväinen kasvispiirakka on helppo valmistaa käyttämällä Myllyn Paras piirakkataikinoita, jotka löydät kaupan pakastealtaasta. Piirakkataikinoita on helppo pitää nopeana vierasvarana omassa pakastimessa, sillä piirakan leipominen niiden avulla on nopeaa. Myllyn Paras Pyöreä Ruis-Kaura Piirakkataikina sopii lisäksi täydellisesti sekä suolaiseen että makeaan leivontaan.Tähän suolaiseen kasvispiirakan täytteeseen voit hyödyntää erilaiset jääkaapista löytyvät, jo hieman nahistuneet kasvikset, tai voit valita täytteeksi omia lempikasviksia. Kuvan piirakassa on käytetty kesäkurpitsaa, vihreää tankoparsaa sekä erivärisiä paprikoita, mutta voit vaihdella kasviksia oman maun ja sesongin mukaan.Seesamiöljy antaa kasviksille mukavaa makua, mutta voi käyttää sen tilalla myös muuta ruokaöljyä. Voit halutessasi esipaistaa piirakkapohjan uunissa noin 10-15 minuutin ajan ennen kuin lisäät täytteet pohjan päälle. Esipaisto tekee piirakkapohjasta hieman rapeamman. Voit kuitenkin jättää esipaiston väliin, jolloin piirakkapohja on pehmeämpi.
Savulohipiirakka on helppo suolainen leivonnainen ja maistuu erityisen mehukkaalta.
Maukas ja mehevä jauhelihapiirakka, herkkupiirakka, pizzapiirakka
Päätin leipoa pääsiäiseksi jotain suolaista piirakkaa. Pääsiäisen leivonnaiset tuppaavat olemaan makeita, joten välillä tarvitsee saada jotain…
Tammikuussa viikolla 4 vietetään perinteistä valtakunnallista sipuliviikkoa, joten se on hyvä syy pyöräyttää tämä sipulipiirakka vaikka iltapaksi.
Sain paperikassillisen sipuleita kälyltä, joka oli kasvattanut ne itse. Samalta istuimelta syntyi idea leipoa gluteenitonta sipulipiirakkaa.…
Suolaiset muffinit sopivat täydellisesti niin aamiaiseksi, välipalaksi kuin kahvipöydän tarjottavaksikin.
Pikkujoulukauden illanistujaisissa maistuvat Espanjan ja Etelä-Amerikan keittiöistä tutut mausteiset lihapasteijat, empanadat.
Kaupallinen yhteistyö Heimon Kalan kanssa. Kellot siirrettiin taannoin taas talviaikaan – toivottavasti viimeistä kertaa. Vaikka systeemin tarkoitus on ollut pidentää käytössä olevaa valoisaa aikaa, ei se näillä leveysasteilla paljon lohduta.…
Mehevä kantarellipiirakka on yksikertainen, mutta maukas herkku vaikkapa illanistujaisiin. Kantarellien kanssa toimii hyvin myös pekoni.
Mulle tulevat nuoruusvuosilta, 80- ja 90-luvuilta mieleen erityisesti erilaiset suolaiset, uunipellille tehdyt piirakat. En nyt puhu pizzoista, sillä ne ovat luku sinänsä, vaan tällaisista hieman mehevämmistä versioista. Yleisimmin käytettiin edullisia…
Tämän piirakan täyte tuli iha piirakkaa tekiessä omasta päästäni. Äitini ihastui tämä piirakan makuun ja kyllä piirakka muutenkin hupeni niin, että ei tainnut ihan kaikille riittääkään. Onneksi muutakin oli tarjolla. feta-tomaattipiirakka 21.02.2010 – 07:50 n.27-30cm vuokaan Pohja: 200g voita/margariinia 4 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa n. 4 rkl kylmää vettä Täyte: 200g minitomaatteja (itse käytin ...
Tarun maukkaan vuokaleivän ohje kannattaa ottaa talteen.
Tämä piirakkaohje kannattaa ottaa talteen.
Leivoin tässä hiljan mustatorvisienipiirakkaa iltapalaksi, kun tiedossa oli vähän raskaampi päivä poissa kotoa ja iltapala-aikaan olisi ollut katastrofi, jos jääkaapista ei löytyisi mitään syötävää. Näin jälkikäteen voin taputella itseäni selkään valinnastani, koska päästyämme kotiin sateisesta syysillasta oli ihan mahtavaa sytyttää muutama tuikku ja käpertyä sohvannurkkaan toisessa kädessä lasi punkkua ja toisessa lautanen, jolla oli pala kotitekoista sienipiirakkaa. Samalla osallistun sienipiirakalla lokakuun lohturuoka-aiheiseen ruokahaasteeseen. En ollut piirakkaa ajatellut haasteruuaksi, se kun on niin tavallista, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että juuri vaatimattomassa kotoisuudessaan sienipiirakka sopii lohturuuan raameihin oikeastaan erittäin hyvin. Kun lohturuuasta puhutaan, assosioin siihen lohdun ohella englanninkielisen comfort -sanan muitakin merkityksiä; suojaa, mukavuutta ja tuttua turvallisuutta. Ja juuri niitä asioita tuo simppeli sienipiirakka tarjosi olemalla ihan suorasukaisen twistitön ja siitä huolimatta tai juuri siksi ihan tosi hyvä, voimakkaan makuiset sienet ja timjami taittoivat mukavasti piirakan täyteläisyyttä. Yksinkertaisuus on valttia, ja helppokin tuo piirakka oli :) Miedomman version saisi tehtyä esimerkiksi suppilovahveroista tai tateista, mutta minä pidin tässä juuri siitä, että torvisienet ovat niin pullollaan makua. Tattien kaveriksi olisin käyttänyt ehkä hieman sitruunankuorta. Nyt käytin pois edellisvuoden pakastettuja sieniä, jotka olin esipaistanut ennen pakastusta, mutta kuivatut tai tuoreet sienet käyvät tietysti yhtä hyvin. Taikinamäärä riittää ohuehkopohjaisessa piirakassa 27cm piirakkavuokaan, minä käytin irtopohjaista kakkuvuokaa, jolloin (omasta mielestäni) piirakasta saa vähän näyttävämmän, kun reunat eivät jää vuokaan piiloon. Mustatorvisienipiirakka 3 dl vehnäjauhoja 1 dl ruisjauhoja hyppysellinen suolaa 150g voita 2 rkl maitorahkaa (tilkka vettä) täyte: n. 250g pakasteesta sulatettuja mustatorvisieniä 1 iso sipuli 1 valkosipulinkynsi 3 munaa 2 dl kermaa 100g maustamatonta tuorejuustoa 150g juustoraastetta pari ripsausta suolaa mustapippuria pieni nippu tuoretta timjamia voita tai öljyä paistamiseen 1. Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita keskenään vehnä- ja ruisjauhot sekä suola. Nypi pehmennyt voi jauhojen sekaan taikinaksi. Lisää maitorahka ja sekoita vain sen verran, että massa tasoittuu. Painele taikina voideltuun piirakka- tai kakkuvuokaan ohueksi kerrokseksi ja laita jääkaappiin hieman vetäytymään. 2. Hienonna torvisieniä hieman. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä tai voissa paistinpannulla. Lisää sienet ja paista, kunnes kaikki ylimääräinen neste on haihtunut sienistä. Mausta suolalla ja pippurilla, ja riivi mukaan timjaminlehdet. 3. Notkista tuorejuustoa hieman kulhossa kermatilkan kera. Lisää loput kermasta samalla sekoitellen. Vatkaa mukaan munat, lisää vielä juustoraaste ja tarkista maku. Mausta tarvittaessa suolalla ja halutessasi pippurilla. 4. Ota piirakkapohja jääkaapista. Lado pohjan päälle sieni-sipuliseos tasaiseksi kerrokseksi ja kaada päälle munakerma-juustoseos. Paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes piirakan pinta ja reunat saavat hieman väriä.
Kesäkurpitsaa pukkaa taas kasvimaalta siihen tahtiin, että sitä on miltei joka ruokaan…
Helppo Smetana-Lohipiirakka on niin hyvää, että teet sitä toistekin. Piirakka maistuu lämpimänä ja kylmänä.
Gluteenittomat herkut!
Kantarellin ja pekonin liitto on täydellinen! Tässä helpossa suolaisessa piirakassa ne maistuvat herkulliselta silkkisessä täytteessä.
Herkullinen suolainen piirakka syntyy helposti fetajuustosta, pinaatista ja kirsikkatomaateista.
Mehevä vuohenjuustopiirakka ihastuttaa raikkaalla kasvistäytteellään. Paahtuneet pinjansiemenet viimeistelevät ruokaisan suolaisen piirakan.
Lohen savustaminen onnistuu myös kotona. Voit valmistaa mehevän savulohen monella eri tavalla: perinteisesti savustuspöntössä, kätevästi savustuslaatikossa grillissä tai helposti sähkösavustimessa.